Jalkapallo on mukava koko perheen yhteinen harrastus. Lisäksi siinä tapaa uusia ihmisiä – niin lapset kuin aikuisetkin saavat uusia saman henkisiä ystäviä. Tärkeintä harrastamisessa on se, että siitä täytyy oikeasti tykätä, sitä tehdään ainakin puoliksi vapaaehtoisesti ja silloin kuin se sopii omaan kalenteriin.
Harrastamisessa puntaroidaan myös hinta-laatu -suhdetta. Lentäminen voisi olla kivaa mutta kone ja lupakirja maksaa ihan liikaa. Samoin olosuhteet ratkaisevat: olen varma että tykkäisin surffaamisesta (siis aalloilla) mutta täällä on vain kylmää vettä – tai jäätä – eivätkä aallotkaan anna kovaa kyytiä.
Jalkapallo on Suomessa ”ihan jees” -harrastus. On ihan itsestään selvää, että pelaaminen on se jalkapallon ykkösjuttu. Futiksen parissa voi ja pitää harrastaa myös aika paljon muita kuin pelaajat jotta se itse pelaaminen onnistuu ainakin seuratasolla. Tarvitaan valmentajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, kuskeja ja huoltajia – jopa erotuomareita. Nämä kaikki ovat junnufutiksessa käytännössä saman harrastuksen eri muotoja. Osa harrastaa oman lapsen mukana, osa omasta ilosta. Osa haluaa kehittyä omassa harrastuksessaan ja jollekin riittää kun vaan harrastaa.
Nyt joku keksii, että eihän se valmentaminen ole mikään harrastus kun siitä maksetaan korvauskin. Samoin tuomarit saavat pillin puhaltamisesta ihan aikuisten oikeaa rahaa. Tuomaripalkkiot ovat ihan oma lukunsa ja minusta se onkin jollekin teinille ihan hyvä kesätyön korvike, mutta kyllä aikuisen työssäkäyvän ihmisen kutsuu sinne kentälle viheltelemään ihan jokin muu syy kuin siitä maksettu korvaus.
Valmennuksen osalta sain juuri tehdyksi oman kulukorvauslaskelmani huhti- ja toukokuulta. Pallokissoissa kuluja maksetaan pääsääntöisesti pidettyjen harjoitusten osalta ja niissäkin on olemassa yläkatto. Parempi kun en lähde sitä tässä sen enempää avaamaan, mutta jos tuon mieltäisi palkaksi, niin mielummin kannattaisi mennä sinne oikeaan kesätyöhön.
Kun itse lähdin jotain noin kahdeksan vuotta sitten mukaan junnuvalmentajaksi, niin tärkein syy oli tietysti oman pojan pelaaminen ja hänen pelitapahtumien mahdollistaminen. Muutaman vuoden aikana tuota valmentamista alkoi ajatella vähän laajempana kokonaisuutena ja siinä samalla vähän muidenkin lapsia. Kaikille pitäisi saada tarjottua sopivia harjoituksia ja pelejä omalla tasolla. Rehellisesti sanottuna kuitenkin minun valmentamisen suurin syyllinen on halu harrastaa oman lapsen kanssa…
Joka tapauksessa, kun tulimme tähän kauteen, niin meillä oli listalla vajaat kolmekymmentä tyttöä. Osa aloittanut jalkapallon harrastamisen edellisenä syksynä ja osa kuusi vuotta aiemmin. Erot taidoissa ja pelikäsityksessä ovat valtavat. Harrastusvuodet eivät kuitenkaan vaikuta innostukseen tai sitoutumiseen – eikä haluun pelata.
Itse tunnustan vajaavaisuuteni taito- ja taktiikkavalmentajana ja monena muunakin. Pelaamiseen ja sen voimaan olen kuitenkin aina uskonut. Pääohje kausisuunnitelmassa on, että kaikille paljon ja sopivia pelejä. Peleillä lapsi rakastuu tähän lajiin.
Itä-Suomen piirissä meidän D12-ikäluokka pelaa 8v8 -pelejä. D12-ikäluokan piirisarjoissa pelaajat eivät voi enää hyppiä joukkueesta toiseen saman sarjan sisällä. Nopeasti laskettuna saamme siis korkeintaan kolme joukkuetta kasaan, mutta riskinä on se että samasta joukkueesta on liian monta pelaajaa samaan aikaan mökillä. No tämän piirin D12-piirisarja ei ole tasoltaankaan sopiva kaikkien tyttöjen kehityksen kannalta, joten luonteva ratkaisu tähän kauteen oli se, että kolme joukkuetta ja jokainen omaan sarjaan. Sarjoiksi valittiin D12- ja D13-tytöt sekä D12-pojat. Nyt jokainen pelaaja voi tarvittaessa käydä jokaisessa sarjassa – loistavaa! Toki osallistumme piirisarjan lisäksi myös muutamaan turnaukseen ja osaan niistä kahdella tasojoukkueella eri sarjoihin.
Tämän järjestelyn riskiksi tunnistettiin se, että jos jotkut eivä pääse osallistumaan peleihin, niin se taas tuo toisille liikaa pelikuormaa. Kaikki pelit ja turnaukset ovat kuitenkin hyvin etukäteen tiedossa ja toimintamalli selvä – kaikki ovat velvollisia ilmoittamaan etukäteen tiedossa olevat reissut ja juhlat jotka sattuvat pelitapahtuman kanssa samalle päivälle.
Poissaoloilmoitusten jälkeen minulla on edessäni lista käytössä olevista pelaajista joista valitsen jokaisen pelitapahtuman vaatimusten mukaan sopivat pelaajat – toki kuorma, harjoittelu ja terveystilanne huomioiden. 8v8-otteluun nimeän 10-11 pelaajaa jotta kaikille tulee pelitapahtumassa varmasti tarpeeksi peliminuutteja. Tämä toimintamalli on minulle melko raskas ja vaatii kaikenlaista seurantaa, mutta on sen arvoista sillä se antaa kaikille pelejä ja otteluita kohtalaisen oikeudenmukaisesti.
Järjestely nojaa kahteen asiaan: olettamukseen, että kaikki eivät ole yhtäaikaa jossain mökillä tai mummolassa sekä siihen, että ennalta tiedetyt poissaolot ilmoitetaan hyvissä ajoin eli viimeistään viikko ennen pelitapahtumia jolloin niihin ehditään reagoimaan.
Nyt olen kahtena edellisenä peliviikonloppuna käyttänyt lähemmäs kymmenen tuntia ylimääräistä aikaa siihen kun olen etsinyt pelaajia yllättävien poisjääntien tilalle. Stressannut sitä saadaanko ylipäätänsä joukkuetta kasaan. Sairastumisia tulee ja niistä aina selvitään, mutta jos yksi tunti kymmenen pelaajan joukkueen nimeämisen jälkeen tulee aina kaksi-kolme ilmoitusta, että en pääsekään kun on kumminkaimanristiäiset niin usko tähän järjestelmään on mennyt.
Ihmeellistä myös on se, että kun yhteen pelitapahtumaan on kutsuttu tuo 11 tyttöä, niin vapaana pitäisi kaiken järjen mukaan olla vielä vajaat 20 tyttöä. Parin-kolmen kutsutun yllättävä poisjäänti pitäisi olla tosi helppoa paikata kutsumalla uusia pelaajia rosterista…? Nähtävästi kuitenkin tytöt odottavat tuota pelikutsua ja kun oma nimi ei ollutkaan ensimmäisellä listalla, niin heti on sovittu jo jotain muuta menoa tuon pelitapahtuman ajaksi.
Korjaavat toimenpiteet:
- Paikalle kutsutaan 11 pelaajan sijaan 15 jotta joillakin on vara jäädä pois eikä pelitapahtuma vaarannu
- Pyydetään apuja muista kissoista
- Perutaan pelitapahtuma jos alkuperäisiä nimettyjä on alle kahdeksan
Kolmonen on sitten viimeinen vaihtoehto ja tällä menolla sekin vielä joudutaan katsomaan…
Tämä loppukausi yritetään taiteilla ykkös- ja kakkosvaihtoehtojen kanssa loppuun asti. Toki joku aina kärsii vähemmän peliajan muodossa siitä ettei kaikki mene enää niin kuin kauden alussa sovittiin ja luvattiin eikä se ole yhtään kivaa.
Mutta koska tämä on vain harrastus, niin minulle kuin tytöillekin, niin ensi vuonna minä en enää ota näistä tällaista stressiä. Nyt on kesä ja syksy aikaa miettiä miten Pallokissojen 2004-tyttöjen ensi kausi aiotaan hoitaa – kuka sitoutuu ja mihin.