Kategoriat
harrastus pallokissat peliaika sitoutuminen turnaus

Vapaaehtoinen stressi

Jalkapallo on mukava koko perheen yhteinen harrastus. Lisäksi siinä tapaa uusia ihmisiä – niin lapset kuin aikuisetkin saavat uusia saman henkisiä ystäviä. Tärkeintä harrastamisessa on se, että siitä täytyy oikeasti tykätä, sitä tehdään ainakin puoliksi vapaaehtoisesti ja silloin kuin se sopii omaan kalenteriin.

Harrastamisessa puntaroidaan myös hinta-laatu -suhdetta. Lentäminen voisi olla kivaa mutta kone ja lupakirja maksaa ihan liikaa. Samoin olosuhteet ratkaisevat: olen varma että tykkäisin surffaamisesta (siis aalloilla) mutta täällä on vain kylmää vettä – tai jäätä – eivätkä aallotkaan anna kovaa kyytiä.

Jalkapallo on Suomessa ”ihan jees” -harrastus. On ihan itsestään selvää, että pelaaminen on se jalkapallon ykkösjuttu. Futiksen parissa voi ja pitää harrastaa myös aika paljon muita kuin pelaajat jotta se itse pelaaminen onnistuu ainakin seuratasolla. Tarvitaan valmentajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, kuskeja ja huoltajia – jopa erotuomareita. Nämä kaikki ovat junnufutiksessa käytännössä saman harrastuksen eri muotoja. Osa harrastaa oman lapsen mukana, osa omasta ilosta. Osa haluaa kehittyä omassa harrastuksessaan ja jollekin riittää kun vaan harrastaa.

Nyt joku keksii, että eihän se valmentaminen ole mikään harrastus kun siitä maksetaan korvauskin. Samoin tuomarit saavat pillin puhaltamisesta ihan aikuisten oikeaa rahaa. Tuomaripalkkiot ovat ihan oma lukunsa ja minusta se onkin jollekin teinille ihan hyvä kesätyön korvike, mutta kyllä aikuisen työssäkäyvän ihmisen kutsuu sinne kentälle viheltelemään ihan jokin muu syy kuin siitä maksettu korvaus.

Valmennuksen osalta sain juuri tehdyksi oman kulukorvauslaskelmani huhti- ja toukokuulta. Pallokissoissa kuluja maksetaan pääsääntöisesti pidettyjen harjoitusten osalta ja niissäkin on olemassa yläkatto. Parempi kun en lähde sitä tässä sen enempää avaamaan, mutta jos tuon mieltäisi palkaksi, niin mielummin kannattaisi mennä sinne oikeaan kesätyöhön.

Kun itse lähdin jotain noin kahdeksan vuotta sitten mukaan junnuvalmentajaksi, niin tärkein syy oli tietysti oman pojan pelaaminen ja hänen pelitapahtumien mahdollistaminen. Muutaman vuoden aikana tuota valmentamista alkoi ajatella vähän laajempana kokonaisuutena ja siinä samalla vähän muidenkin lapsia. Kaikille pitäisi saada tarjottua sopivia harjoituksia ja pelejä omalla tasolla. Rehellisesti sanottuna kuitenkin minun valmentamisen suurin syyllinen on halu harrastaa oman lapsen kanssa…

Joka tapauksessa, kun tulimme tähän kauteen, niin meillä oli listalla vajaat kolmekymmentä tyttöä. Osa aloittanut jalkapallon harrastamisen edellisenä syksynä ja osa kuusi vuotta aiemmin. Erot taidoissa ja pelikäsityksessä ovat valtavat. Harrastusvuodet eivät kuitenkaan vaikuta innostukseen tai sitoutumiseen – eikä haluun pelata.

Itse tunnustan vajaavaisuuteni taito- ja taktiikkavalmentajana ja monena muunakin. Pelaamiseen ja sen voimaan olen kuitenkin aina uskonut. Pääohje kausisuunnitelmassa on, että kaikille paljon ja sopivia pelejä. Peleillä lapsi rakastuu tähän lajiin.

Itä-Suomen piirissä meidän D12-ikäluokka pelaa 8v8 -pelejä. D12-ikäluokan piirisarjoissa pelaajat eivät voi enää hyppiä joukkueesta toiseen saman sarjan sisällä. Nopeasti laskettuna saamme siis korkeintaan kolme joukkuetta kasaan, mutta riskinä on se että samasta joukkueesta on liian monta pelaajaa samaan aikaan mökillä. No tämän piirin D12-piirisarja ei ole tasoltaankaan sopiva kaikkien tyttöjen kehityksen kannalta, joten luonteva ratkaisu tähän kauteen oli se, että kolme joukkuetta ja jokainen omaan sarjaan. Sarjoiksi valittiin D12- ja D13-tytöt sekä D12-pojat. Nyt jokainen pelaaja voi tarvittaessa käydä jokaisessa sarjassa – loistavaa! Toki osallistumme piirisarjan lisäksi myös muutamaan turnaukseen ja osaan niistä kahdella tasojoukkueella eri sarjoihin.

Tämän järjestelyn riskiksi tunnistettiin se, että jos jotkut eivä pääse osallistumaan peleihin, niin se taas tuo toisille liikaa pelikuormaa. Kaikki pelit ja turnaukset ovat kuitenkin hyvin etukäteen tiedossa ja toimintamalli selvä – kaikki ovat velvollisia ilmoittamaan etukäteen tiedossa olevat reissut ja juhlat jotka sattuvat pelitapahtuman kanssa samalle päivälle.

Poissaoloilmoitusten jälkeen minulla on edessäni lista käytössä olevista pelaajista joista valitsen jokaisen pelitapahtuman vaatimusten mukaan sopivat pelaajat – toki kuorma, harjoittelu ja terveystilanne huomioiden. 8v8-otteluun nimeän 10-11 pelaajaa jotta kaikille tulee pelitapahtumassa varmasti tarpeeksi peliminuutteja. Tämä toimintamalli on minulle melko raskas ja vaatii kaikenlaista seurantaa, mutta on sen arvoista sillä se antaa kaikille pelejä ja otteluita kohtalaisen oikeudenmukaisesti.

Järjestely nojaa kahteen asiaan: olettamukseen, että kaikki eivät ole yhtäaikaa jossain mökillä tai mummolassa sekä siihen, että ennalta tiedetyt poissaolot ilmoitetaan hyvissä ajoin eli viimeistään viikko ennen pelitapahtumia jolloin niihin ehditään reagoimaan.

Nyt olen kahtena edellisenä peliviikonloppuna käyttänyt lähemmäs kymmenen tuntia ylimääräistä aikaa siihen kun olen etsinyt pelaajia yllättävien poisjääntien tilalle. Stressannut sitä saadaanko ylipäätänsä joukkuetta kasaan. Sairastumisia tulee ja niistä aina selvitään, mutta jos yksi tunti kymmenen pelaajan joukkueen nimeämisen jälkeen tulee aina kaksi-kolme ilmoitusta, että en pääsekään kun on kumminkaimanristiäiset niin usko tähän järjestelmään on mennyt.

Ihmeellistä myös on se, että kun yhteen pelitapahtumaan on kutsuttu tuo 11 tyttöä, niin vapaana pitäisi kaiken järjen mukaan olla vielä vajaat 20 tyttöä. Parin-kolmen kutsutun yllättävä poisjäänti pitäisi olla tosi helppoa paikata kutsumalla uusia pelaajia rosterista…? Nähtävästi kuitenkin tytöt odottavat tuota pelikutsua ja kun oma nimi ei ollutkaan ensimmäisellä listalla, niin heti on sovittu jo jotain muuta menoa tuon pelitapahtuman ajaksi.

Korjaavat toimenpiteet:

  1. Paikalle kutsutaan 11 pelaajan sijaan 15 jotta joillakin on vara jäädä pois eikä pelitapahtuma vaarannu
  2. Pyydetään apuja muista kissoista
  3. Perutaan pelitapahtuma jos alkuperäisiä nimettyjä on alle kahdeksan
Ykköstä on jo kokeiltu ja onnistui ihan ok. Riskinä on se, että pelitapahtumassa onkin 15 tyttöä eikä peliaikaa enää tulekaan totuttuun tapaan ”kaikille paljon”. Penkillä istuminen harmittaa.
Kakkosta oli vähän pakkokin kokeilla Iisalmen turnauksessa kun toisena päivänä oli paikalla vain 13 omaa tyttöä. PSG:n pelaajat olivat lisäksi hyviä vahvistuksia! Tulevana lauantaina apuja kysytään varmaan nollakolmosilta…

Kolmonen on sitten viimeinen vaihtoehto ja tällä menolla sekin vielä joudutaan katsomaan…

Tämä loppukausi yritetään taiteilla ykkös- ja kakkosvaihtoehtojen kanssa loppuun asti. Toki joku aina kärsii vähemmän peliajan muodossa siitä ettei kaikki mene enää niin kuin kauden alussa sovittiin ja luvattiin eikä se ole yhtään kivaa.

Mutta koska tämä on vain harrastus, niin minulle kuin tytöillekin, niin ensi vuonna minä en enää ota näistä tällaista stressiä. Nyt on kesä ja syksy aikaa miettiä miten Pallokissojen 2004-tyttöjen ensi kausi aiotaan hoitaa – kuka sitoutuu ja mihin.

Kategoriat
hippo iisalmi kpv ospa pallokissat sips tou turnaus wasa footballcup yli-ikäisyys

Keinolla millä hyvänsä

Toisen kerran peräkkäin ajattelin vähän puuttua toisten tekemiseen. Ei ole hyvä merkki mutta mielestäni tämä tyttöfutiksen ongelma vaatii vähän avautumista.
Olimme viime viikonloppuna Vaasassa asti 04-tyttöjen turnauksessa, aina niin aurinkoisessa Wasa Footballcupissa. Kaiken kaikkiaan loistava tapahtuma niin järjestelyjen kuin pelienkin osalta – ainakin meidän tasaisesti jaetulle kolmelle 04-joukkueelle. Okei, tunnustetaan nyt heti että yksi joukkueistamme olisi voitu varmaan periaatteessa diskata, sillä siinä pelasi turnaussääntöjen vastaisesti yksi 04-syntynyt ei-kissa. Tosin tähän oli saatu suullinen lupa turnausjärjestelijältä.
Vaasan turnaus kuului meidän kausisuunnitelmaan ”kaikki lähtee ja pelaa ja kaikilla on hauskaa – tehdään jotain kivaakin” -turnauksena. Toki Pohjanmaan joukkueiden taso on selvästi heikompaa vaikkapa verrattuna Helsingin tai Uudenmaan joukkueisiin eikä sitä vasten ajateltuna jonkin meidän joukkueen menestyskään olisi ollut ihme. Hyvä draivi päälle, sillä pääsee pitkälle.
Alkusarja meni kuitenkin vain yhdellä joukkueella kolmesta suunnitelmien mukaan joten kaikki paineet niskassaan valkoisen joukkueen tytöt lähtivät puolivälieriin Oulunsalon Pallon sinistä joukkuetta vastaan. Meidän valmentajat tekivät luonnollisesti taustatyötä ja spekulointia. OsPan toinen joukkue oli hävinnyt alkusarjansa reilusti ja tämä sininen taas pääsi puolivälieriin lohkojen parhaana kakkosena laskematta maaliakaan. Herättää aina epäilyksen kilpa- ja haastejoukkueista. Sen lisäksi sinisen joukkuelistalta löytyi yksi 2003-syntynyt, eli yli-ikäinen… Tytön nimi löytyi myös OsPan 03-joukkueen sivuilta, eli ei mikään uusi pelaaja?
Ei anneta spekulaation häiritä, pelaahan osa meidänkin joukkueen tytöistä 03-piirisarjaa ihan hyvällä menestyksellä. Kentän reunalla pelin alkaessa tämän yli-ikäisen pelinumeroa ei kuitenkaan näy kenenkään selässä. Mokella tosin ei ole numeroa ollenkaan ja nimikin täsmää. Katseltiin sitten huuli pyöreänä parasta näkemäämme 2003-syntynyttä maalivahtia joka poimi pelissä marjoja ja avasi pelin lähes aina pitkällä melkein meidän maalille asti. 0-0 ja hävittyjen rankkien jälkeen OsPan valmentaja sitten tunnusti että joo oli heillä mokkena yli-ikäinen pelaaja, mutta piirin luvalla, tietysti. Ihmeellistä vaan kun Pohjois-Suomen piirin www-sivuilla ei tätä lupaa näy vaikka listaus on piirijohtajan mukaan ajan tasalla… Ehkä se oli sitten sitä muunneltua totuutta. Lopulta OsPa sininen voitti turnauksen päästämättä maaliakaan ollen siis varmaan yksiselitteisesti paras 04-joukkue?
Wasa Cupin sivuilla jokainen joukkue kävi ennen turnausta syöttämässä turnausjärjestelmään pelaajaluettelon. Yksi pelaajan vapaaehtoinen tieto oli syntymäaika. Osa joukkueista syötti sinne syntymäpäivän, osa syntymävuoden ja jotkin eivät syöttäneet mitään. Kolmella joukkueella joilta löytyi tästä listasta syntymävuosi oli mukana 2003-syntyneitä: jo mainitun voittajan OsPa sinisen lisäksi FC Sportilla ja Solf IK:lla. Näiden sijoitukset olivat hopeaa ja pronssia…
Vastaavia tunteita herättänyt turnaus oli Iisalmen Klubi-36:n viime vuoden Girls’ Cup 2014. KPV tuli sinne 2004 sarjaan omalla 03-04-joukkueen kilparyhmällä tasonmittaukseen. Kun kokkolan tytöt paistattelivat voittajina onnellisten vanhempien salmavalojen loisteessa minulle tuli mieleen lähinnä sana myötähäpeä. Jälkeen päin olen miettinyt kenen tasoa nuo pelit sitten mittasivat eikä vastaus mielestäni ole ainakaan KPV.
Meillä päin joukkueet tekevät toisin. Jos mukana on 03-syntyneitä, niin silloin mennään 03-sarjaan eikä 04. Tai jos mukana on pari 04-syntynyttä niin silloin pelataan heidän mukaan eikä 05-sarjassa. ToU ja SiPS tästä hyvinä esimerkkeinä niin piirisarjoissa kuin turnauksissakin. Toki menestys on vaatimatonta mutta rehellistä – ja enpä ole pitkään aikaan toisten menestyksestä ollutkaan niin iloinen kuin SiPSin 05-joukkueen pronssimitalista Vaasasta oman ikäisten ja nuorempien voimalla! Samoin Pallokissojen 98-joukkue on aikoinaan voittanut Wasa Cupin vaikka heillä olikin mukana ALAIKÄINEN mokke.
Minulla ei ole oikeasti mitään yli-ikäisyyslupia vastaan silloin kun niitä anotaan ja annetaan oikein perustein. Käytännössä suurin osa näistä pitäisi olla ns. juuri lajin pariin tulleiden lupia ja sairauteen tai kehitykseen tai muuhun vastaavaan liittyviä erityislupia. Piirien luvat ovat yli-ikäisyyssäännösten mukaan voimassa koko maassa. Silti esimerkiksi Vaasan tai Keski-Pohjanmaan piirit eivät julkaise sivuistoillaan yli-ikäisyyslupia – miten turnausjärjestelijät voivat edes tarkistaa näitä? Toki turnaussäännöissä voi olla myös mahdollisuus turnausjärjestäjän myöntämiin yli-ikäisyyslupiin. Esimerkiksi Jyväskylän Hippo-turnauksessa tämä lupa pitää pyytää kaikilta sarjan joukkueilta jolloin tilanne on reilu ja kaikille avoin.
OsPan tai KPV:n touhulle ei sitten minulta ymmärrystä riitäkään eivätkä he sitä varmaan kaipaakaan. Elämme selvästi ihan erilaisessa maailmassa mm. reilun pelin ja voittamisen tärkeyden suhteen – tai ainakin millä keinoilla voittamista voi tavoitella. Saattaakin olla, että valmennamme tyttöjä ihan eri ajatuksella. En tunne heidän tyttöjään enkä osaa sanoa miten 03-syntynyt tyttö nauttii ja iloitsee 04-sarjan kultamitalista? Voihan se olla tosi hienoakin.
Miksi minä valitan tällaisesta pikkuasiasta? Siksi kun minua harmittaa että reilulla pelillä ei taida pärjätä. Minua harmittaa se, että valehdellaan päin naamaa olemattomista luvista. Minulle henkilökohtaisesti kyllä riittäisi se, että peli on hyvää, siinä tehdään niitä asioita joita on harjoiteltu, pyritään syöttelemään alhaalta lähtien, pelin avaus, levitys, murtautuminen – eikä pitkää palloa mokelta mokelle. Se riittäisi minulle mutta tytöt ansaitsisivat hyvästä ja reilusta pelistä myös palkinnon. Samoin tämän ikäisillä on jo hyviä kilpakutsuturnauksia joihin päästäkseen pitäisi olla jotain muuta turnausmenestystä. Pitäisi kai joskus voittaa.
Onneksi minulla on hyvät suhteet meidän 03-joukkueeseen – tosin sen parhaat pelaajat käyvät 02-joukkueen mukana…

PÄIVITYS 13. heinäkuuta 2015, yliviivattu tulkinnan varaiset sanat.

Sain sähköpostiini vastineen OsPan valmentajalta – olenkin erittäin iloinen että blogiani luetaan jossain.

Vastineen perusteella haluan täsmentää, että OsPalla oli 2003-ikäiselle pelaajalleen turnausjärjestäjän lupa. Lupa oli saatu sillä perusteella, että muutama 2004-2005 -tyttö oli estynyt tulemaan mukaan ja yli-ikäisyydellä turvattiin joukkueiden osallistuminen turnaukseen. Käsitys siitä mitä piirin yli-ikäisyysluvasta on sanottu ja kuultu on vähän ristiriitainen, mutta OsPan valmentajan tarkoitus on ollut sanoa että yli-ikäisiä saa olla piirin tai turnausjärjestäjän luvalla. Kyseessä siis ei ole ollut muunneltua totuutta eikä missään nimessä valehtelua vaan murre-erosta johtunut väärinkäsitys.

OsPa ei myöskään ole millään tapaa piilotellut yli-ikäistä pelaajaansa, kuten tekstissänikin mainitsen, sen pystyi kuka vaan tarkistamaan heidän pelaajaluettelostaan – niin mekin teimme. Toki OsPalla kuten muutamalla muullakin joukkueella oli mukana myös 2005-syntyeitä pelaajia. Mm. hopeaa saaneella FC Sportilla ja pronssia saanella Solf IK:lla.

Kiitokset OsPalle korjauksista – mielipiteeni jätän kuitenkin paikoilleen!

Kategoriat
jalkapallo kups pallokissat turnaus

Linja-autossa on myös tunnelmaa…

Nuutin joukkue olisi lähdössä tulevana viikonloppuna taas turnaukseen – tällä kertaa Helsinkiin. Mietimme lähdetäänkö ajamaan bussin perässä pelejä katsomaan, kun ei niitä ole kovin paljoa tänä vuonna nähty. Viimeeksi Turussa…

Aloin miettimään miksi Nuutin pelejä ei ole nähty ja syy oli oikeastaan aika kaamea. Kauden aikana on pelattu kaksi omaa turnausta, ensimmäinen talvella Kuopio-hallissa ja toinen keväällä Lippumäen tekonurmella. Muutamaa harjoituspeliä lukuun ottamatta sitten onkin lähdetty vieraspeleihin joista lähin on ollut harjoituspelit Iisalmessa.

Tätä hetken ihmettelin ja aloin tekemään blogihistoriani suurinta taustatyötä ja keräilin Jennyn, Nuutin ja Iinan tämän kauden menneet ja tulevat pelireissut kilometreineen. Ensimmäistä kertaa blogini yrittää pohjautua faktoihin, eli korjatkaa ihmeessä jos väitän olemattomia.

Jennyn kausi alkoi omalla TalviRonaltiina -turnauksella 4. tammikuuta 2014 ja päättyy näillä näkymin 7. lokakuuta Kuopion Tenavaliigaan. Kausi sisältää laskutavasta riippuen noin 23 pelitapahtumaa. Kauimpana kotoa olimme helmikuun puolessa välin Pajulahden urheiluopistolla (287 km) ja muuten Jyväskylän Hippo-turnausta lukuun ottamatta pysyimme oman piirin sisällä. Toki Itä-Suomen piiri on laaja sisältäen Joensuun ja Iisalmen kaltaiset periferiat, mutta kuitenkin.

Nuutin kausi alkoi (mielestäni jo) KuPS:n järjestämästä JunnuPelemuista 15. marraskuuta 2013 ja päättynee 5. syyskuuta HJK Cupiin Helsingissä. Turnauksia ja pelitapahtumia tähän kauteen mahtuu yhteensä 13 kappaletta. Lähin vieraspeli (harjoituspeli) pelattiin Iisalmessa ja Turku (453 km) puolestaan oli kauimpana. Kotiturnauksia ja tuota Iisalmen harjoituspeliä lukuunottamatta vierailimmekin sitten ihan muissa piireissä.

Jos Nuutti keskittyi kauden aikana matkustamaan etelä-kaakko -suuntaan, niin Iinan matkat suuntautuivat pääasiassa länteen ja pohjoiseen. Iinan kautta on hieman vaikea verrata Jennyn ja Nuutin kausiin sillä Iina osallistui B-tyttöjen 1-divisioonaan ja ottelut määräytyivät sarjan mukaan. Toisillahan jokainen turnaus on valmentajien ja joukkueen johdon valitsema. Toki Iinallakin mahtuu kauteen muutama turnaus ja kausi alkoikin Pallokissojen järjestämällä kotiturnauksella TalviRonaltiinalla 3. tammikuuta 2014. Kauden päättänee B1-divisioonan peli Pietarsaaressa 27. syyskuuta. Pisin matka vieraspeliin joukkueelle tuli 18. huhtikuuta kun käytiin Rovaniemellä asti (507 km). B1-divarin lisäksi joukkue osallistui Laura Kalmari -turnaukseen, ja myös sen ansiosta tuli nähtyä kotimaata.


Iina ei ole käynyt eikä käy jokaisessa joukkueen pelitapahtumassa sillä pelaajia ja maalivahtia riittää muutenkin. Jenny on myös jäänyt ja jää joistain pelitapahtumista pois sillä kaikkia ei kannata ottaa mukaan joka tapahtumaan. Nuutti sen sijaan kävi tai tulee käymään jokaisessa KuPS 02-joukkueen pelitapahtumassa.

Nyt kun esittelyt on tehty, onkin aika siirtyä varsinaiseen asiaan. Jenny 23 tapahtumaa ja yhteensä 2232 km. Nuutti 13 tapahtumaa ja 7672 km. Iina 29 tapahtumaa ja 7400 km. Muutetaan kilometrit tunneiksi bussin 85 km/h keskinopeudella; Jenny 26 h, Nuutti 90 h ja Iina 87 h. Lasketaan lisäksi kilometrikeskiarvot per pelitapahtuma: Jenny 97 km (149 km jos Tenavaliigoja ei lasketa pelitapahtumaksi), Nuutti 590 km ja Iina 255 km.

Pistääkö miettimään? 90 tuntia bussissa on 45 kappaletta kahden tunnin harjoituskertaa. 590 km on kilometrikorvaukseksi laskettuna 253 €.

Valhe, emävalhe ja tilasto. Näitä tilastoja kaunistelee huomattavasti tyttöjen suuntaan se, että tytöillä on paljon myön ns. omia pelitapahtumia. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että pienemmät tytöt pelaavat piirisarjaa jossa järjestetään omia pelitapahtumia ja isommilla tytöillä jokaista B1-divarin vierasmatkaa kohden on aina myös kotipeli. Piirisarjan vieraspelit ovat luonnollisesti aina oman piirin alueella. Yhdessä Nuutin turnauksessa on 2-8 peliä ja vastaavasti turnauspelit kestää kääntäen 40-60 min per peli. B1-pelit ovat aina 2x40minuuttia ja pienten tyttöjen piirisarjaturnauksessakin on kaksi peliä, 60 minuuttia per peli.

Pelitapahtumia ja -aikaa löytyy käsittääkseni myös poikapuolella piirin alueelta – jos ei omasta ikäluokasta löydy sopivaa niin sitten vaikka vuotta-paria vanhemmasta. Miksi nämä ei sovi kalenteriin?

Vanhempien näkökulmasta on aika raskas ajatus lähteä tekemään keskimäärin noin 600 kilometrin reissua jotta näkisi poikansa pelaavan. Toivottavasti pojista ei tunnu yhtä raskaalta lähteä pelaamaan, vaan linja-auton tunnelma auttaa jaksamaan!

Kategoriat
harrastus jalkapallo kevätronaltiina pallokissat talkoot turnaus

Lasten harrastus

Jalkapallo on lasten harrastus. Harjoitukset, turnaukset ja pelit ovat kaikki lapsia varten.

Näinhän sitä yleensä mietitään.

Voiko aikuinen harrastaa ”lasten jalkapalloa”?

Viime viikonloppuna järjestimme ensimmäisen KevätRonaltiina-turnauksen 2001-2008 syntyneille futistytöille.

Oma viikonlopun saldoni oli kahdeksan ohjattua peliä ja viisi ja puoli vihellettyä peliä. Yksi peli kesti 2×25 minuuttia. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsin jumalattomaan kipuun kun jalat kramppasivat. En ollut ehtinyt syömään koko päivänä kuin yhden grillimakkaran ja juomana sai toimia neljä kuppia kahvia…

Toki olen lähtenyt tähän mukaan sen vuoksi kun oma tyttöni pelaa 04-joukkueessa, mutta jos hän olisi ollut loukkaantunut tai muuten kipeä niin silti viikonloppu olisi mennyt samoin.

Tähän on jäänyt koukkuun. Joskus mietin mitä tekisin jos Jenny ei pelaisikaan. Jos en olisikaan tässä mukana, niin minullahan olisi kolme-neljä vapaailtaa viikossa. Ja muutama viikonloppu vuodessa jolloin voitaisiin tehdä perheen kanssa jotain. Jos vielä jättäisin Pallokissojen johtokunnankin, niin voisin alkaa harrastamaan jotain.

Niin se harrastus varmaan liittyisi sitten jotenkin jalkapalloon.

Pallokissoissakin on muutama valmentaja ja toimihenkilö jotka ovat mukana ilman ”verisidettä”. Nämä henkilöt tekivät niin viikonlopun aikana kun ennen sinäkin valtavan määrän työtä ilman korvausta. Sitä voi kutsua talkootyöksi, mutta yhtä hyvin harrastukseksi.

Jotta teidän lapsenne saa harrastaa futista, niin se vaatii sen, että aika moni aikuinenkin harrastaa. Se kannattaa muistaa kun nämä vapaaehtoiset pyytävät apua esimerkiksi turnausjärjestelyihin. Ja tässä tapauksessa (pallo)kissa olisi tyytyväinen kiitoksestakin!

Kategoriat
jalkapallo kups tuomari turnaus

Ääni katsomossa

Olin tänään kuvaamassa lasten jalkapalloturnausta Kuopiossa. Sain siis seurata aitiopaikalta peliä katsomon ja kameran takaa. Kyseessä oli 11-vuotiaiden poikien pelit, mukana kuusitoista joukkuetta melkein yhtä monesta seurasta ympäri Suomea.


Sekaan mahtuu tietysti monenlaista joukkuetta. On taitavia ja hyviä. On vähemmän pelanneita ja aloittelijoita – seuran ”ykkösjoukkueita” sekä ”haasteporukoita”. Pelaajien epätasaisuus on on ihan luonnollista ja kuuluu asiaan. Se tuo mielestäni peliin vaihtelevuutta ja herkullisia tilanteita – niin katsojalle kuin pelaajillekin.


Kun kyseessä on kaikin puolin oikea ja leikkimielisesti vakava turnaus, niin totta kai kentällä on myös tuomarit. Itse olen pelannut ”oikeita” piirin pelejä parikymmentä vuotta. Rehellisyyden nimissä voin sanoa, että tuomari on ollut kentän huonoin vain parissa pelissä näistä kaikista. Mielessä on myös yksi peli, jossa pillisuu olisi oikeasti pitänyt palkita oikeasti ottelun parhaana.


Kentän reunaltakin on tullut nyt iän karttuessa seurattua aika monta peliä. Välillä seuran asussa valmentajana ja yhtä usein pelkkänä katsojana – isänä. Seuraverkkarit on onneksi annettu yleensä sellaiselle joka osaa hommansa jollain tasolla. Toki eroja löytyy – osa neuvoo ja ohjaa äänekkäämmin pelaajia kuin toiset. Osa jopa valitettavasti syyllistyy pelin tiimellyksessä neuvomaan pelinohjaajaa tai tuomaria, mutta onneksi tosi harvat. Katsomoon näitä sitten mahtuu.


Vapari! Mistä se antaa! Käsi! Yli! Eihän tuosta voi heittää! Vihellä! TUOMARI! Kaikki nämä tallentuivat katsomosta yhden puoliajan sisällä videolleni yhdestä ja samasta suusta. Vieressä istuvien kasvoilla paistoi myötähäpeä, mutta hekään eivät nähtävästi saman seuran kannattajan huutoihin puuttuneet. Huudot kohdistuivat luonnollisesti niihin tuomioihin, joissa tuomio meni hänen kannattamansa joukkueen kannalta väärin päin. Niihin tilanteisiin, joissa hänen joukkueensa jäi ”voitolle” ei puututtu pätkän vertaa.


Tällainenhan on ihan normaalia ja ehkä jopa hyväksyttävääkin käytöstä Veikkausliigan otteluissa – joidenkin mielestä se kuuluu peliin. Veikkausliigaa tuomitsee aikuiset ihmiset jotka ovat käyneet pitkän polun päästäkseen huippuerotuomariksi. Tuollaiset huudot eivät heitä paljoa hetkauta eikä edes paljoa törkeämmätkään. Tänään niitä törkeyksiä ei kuulunut, mutta pari vuotta sitten eräs isä itse videolle kuvatessaan päästeli suoraan ”Vi*un puusilmä” -huudot viisitoistavuotiaalle pelinohjaajalle. Tähän käytökseen aikoinaan puutuimmekin – toivottavasti siinä perheessä on ollut mukava yhdessä myöhemmin katsoa peliä äänien kanssa…


Onko se, että tuomari antaa sivurajaheiton väärälle joukkueelle yhtä paha ”virhe kentällä” kuin se, että pelaaja syöttää suoraan vastustajalle? Onko selkeän kampin viheltämättä jättäminen sama kuin ohipotku pallosta avopaikasta?


Onneksi kukaan ei ole näissä tilanteissa huutanut pienelle pelaajalle mitään, mutta eikö olisi ihan yhtä asiaan kuuluvaa arvostella pelaajaa äänekkäästi katsomossa? Puujalka! Luuseri! Nakkisormi! Voiko noin hitaasti juosta!?! PAKKI – TEE JOTAIN!


Jokin tätäkin esimerkin herraa kuitenkin esti niin tekemästä. Tuomari oli huudoille vapaata riistaa, mutta pelaajat eivät. Näin annoimme lapsille loistavan esimerkin yhden jalkapallopeliin kuuluvan henkilön arvostamisesta. Kun pelaaja sitten kentällä joskus saa keltaisen kortin samoista huudoista, niin sepä jo ihme onkin? Isäkin huusi, eikä kukaan puuttunut – miksi minua siitä rangaistaan?


Oikeasti erotuomarille sattui tuossakin pelissä noita virheitä, mutta ei hän ollut missään nimessä ”kentän huonoin”. Suurin osa vaikeista tilanteista kuitenkin vihellettiin oikeaan suuntaan – täältä ylhäältä ne näki aika hyvin. Jonkun mielestä hänen virheitään kuitenkin oli asiallista arvostella kovaan ääneen. Peppi – ihan hyvin se meni, olet meidän tenavien suosikkipelinohjaaja!








Kategoriat
fortum jalkapallo kups pallokissat turnaus tutor

Turnaus!

Jalkapalloturnaus on juniorijalkapallon tärkein tapahtuma. Ja jos lapsilta kysytään, niin tietysti vierasturnaus, jonne lähdetään bussilla ja ollaan yötä. Meidän perheessä on nyt muutaman vuoden aikana nähty ja koettu kaikenlaisia turnauksia – ulkomaan reissu tosin vielä puuttuu. Suurimpaan osaan lastemme turnauksista olemme osallistuneet vanhempina, joko toimihenkilöinä, valmentajina, talkoolaisina tai joskus pelkästään ihan vain katsojina.

Vanhempien osallistuminen kotiturnauksiin on hieman kaksijakoista. Pelejä olisi helppo päästä katsomaan, mutta jonkunhan se turnaus täytyy myös järjestää. Kotiturnaukset menevät helposti talkootöissä eikä oman lapsen pelejä välttämättä näe. Hyvin hoidetut talkoojärjestelyt tosin ottavat huomioon sen, että jokainen pääsee ainakin joitain pelejä katsomaan – vaikka sitten makkarakojulta asti. Tuon edellytyksenä on tietysti se, että kaikki osallistuisivat mahdollisuuksiensa mukaan talkoisiin tasapuolisesti. Paras keino siihen on vanhempien hyvä yhteishenki ja luottamus joukkueen toimintaan.

Pelaajat nauttivat kotiturnauksesta. Katsomossa on useasti ukkeja ja mummeja sekä kavereita. Pelien väliajalla jotkut käyvät kotona, toiset jäävät hengailemaan turnauspaikalle. Ruokailut sujuvat sopimuksen mukaan joukkueen kanssa tai kotona. Jos kotiturnaus on jakaantunut usealle päivälle, niin yöt nukutaan luonnollisesti omassa sängyssä.

Vierasturnauksia on monenlaisia ja niiden ohjelma riippuu pitkälti järjestävästä seurasta ja turnauksen tyypistä. Suuret perinteikkäät turnaukset, kuten Aura Cup, Wasa Football Cup tai Jyväskylän Hippo, ovat helpoimpia osallistua. Niissä on selvät paketit majoituksineen ja ruokailuineen. Vaikka nämäkin turnaukset ovat järjestäjilleen oikeasti pääasiassa rahankeruutapahtumia, niin silti joukkueet ja varsinkin pelaajat on niissä otettu hyvin huomioon. Jos turnaukset eivät olisi hyviä, niin ei niissä riittäisi vuodesta toiseen osallistujia samoista seuroista.


Suuret turnaukset tarjoavat pelaajille vaihtelevan määrän pelejä turnauksesta riippuen. Leikkimaailman kaikki-pelaa -sarjoissa ei lasketa tuloksia eikä pelata finaaleja, vaan kaikille osallistuville joukkueille tulee yhtä monta peliä. Joissain turnauksissa toisen päivän vastustajat voivat riippua edellisen päivän peleistä, jotta pelit palvelevat joukkueen tasoa, mutta kaikki joukkueet ovat voittajia. Vanhemmissa kaverimaailman sarjoissa pelataankin jo sijoituksista. Sarjojakin saattaa olla useita, ns. edustus- ja haastesarja. Kaikki eivät enää voita.

Jotkut seurat tuntuvat karsastavan tällaisia turnauksia. Syyksi kerrotaan, että niiden pelit eivät vastaa joukkueelle asetettuja tavoitteita. Joukkueen tavoitteiden on oltava silloin kilpailulliset, sillä kaiken muun tuollainen turnaus tarjoaa. Jokainen peli on kuitenkin oma kilpailu – jokainen pelin tilanne on oma kilpailu ikäluokasta riippumatta. Kotimatka tosin on varmasti mukava kun lopputuloksissa ei ole voittajia eikä varsinkaan häviäjiä. Turnauksen tavoite ja anti pitääkin lapsilla olla jossain muualla kuin sarjataulukossa.

Suurturnaukset ovat hankalia turistivanhemmille. Koulumajoituksiin ei pääse kuin joukkueen pelaajat, valmentajat ja toimihenkilöt. Joukkueen bussikyyti taas ei ole tarkoitettu kuljettamaan turistivanhempia hotellille johon heidän tulee majoittua. Suurturnausten aikaan vapaiden hotellien löytäminen voi olla vaikeaa jos ei ole ajoissa varaamassa yötä tai ei ole valmis maksamaan paremmista huoneista.

Kilpahenkiset seurat järjestävät omia ”harjoitusturnauksiaan” joihin kutsutaan muita kilpahenkisiä seuroja. Näiden turnausten järjestelyt ovat paljon vaihtelevampia verrattuna suuriin ja perinteikkäisiin turnauksiin. Järjestelyihin vaikuttaa yleensä se, onko turnaukseen kutsuttu paikallisia seuroja vai pidemmän matkan takaa. Kuopio on sen verran syrjässä, että matkaa muiden mahdollisesti yhtä kilpahenkisten seurojen luokse tulee aina monta sataa kilometriä – olemme aina matkalaisia, ja monesti se ainoa. Järjestävän seuran näkökulmasta turnaus on silti paikallinen, eli mm. majoitus- ja ruokailujärjestelyt on tehty siitä näkökulmasta. Pitkämatkalaislle tarjotaan yöpaikaksi hotellia – turnausruokailuna saattaa toimia kahvila makkaroineen.

Pienten poikien ja tyttöjen vieminen hotelliin on aika hankala tapaus verrattuna koulumajoitukseen. Yhdessä huoneessa voi yöpyä vain kahdesta neljään henkeä, eli joukkueen ryhmähenkeä ei pääse muodostumaan samalla tavalla kuin koululuokassa. Hotellin henkilökunta ja muut maksavat vieraat taas eivät katso hyvällä jatkuvaa käytävillä juoksemista tai aulassa notkumista. Hankalimman tilanteen tuo vastuukysymys…

Kun laitamme oman nappulamme turnausmatkalle, niin hän on täysin joukkueen vastuulla – toimihenkilöiden taakka on valtava. Hotellissa jokaisessa huoneessa on oltava joku aikuinen, jolla on vastuu yöpyjistä ainakin vielä 10-vuotiailla. 25 pelaajan lisäksi matkaan on siis lähdettävä kymmenen aikuista ihan vain sen vuoksi, että lapsemme voi nukkua turnauksessa turvallisesti. Missä joukkueessa on kymmenen toimihenkilöä? Ei missään, eli mukaan otetaan vanhempia jotka ovat sitten huoltajia omille ja toisten lapsille. Joskus tuntuukin, että hotellimajoitus valitaan turistivanhempien vuoksi, mutta voiko vanhempi jolla on huoneessaan pelaajia olla turistimatkalla?

Vanhemman näkökulmasta huoltaja-vastuu -kysymys on tärkeä. Asian pitäisi olla yksinkertainen ja helposti sovittavissa. Turnausmatkalla asia muuttuu heti hankalaksi, kun bussissa onkin lapsen vanhemmat turistimatkalla tai lapsi nukkuu hotellissa vanhempien kanssa samassa huoneessa. Kotiturnauksen väliajat on sovittava myös etukäteen. Voiko lapsen jättää turnauspaikalle koko päiväksi joukkueen vastuulle? Mitä enemmän turnauksen aikana on näitä vastuunvaihtoja, sitä enemmän on mahdollisuuksia epäselviin tilanteisiin. Ennen kaikkea lapsen on hankala hahmottaa kenen puoleen hänen tulisi ensisijaisesti kääntyä kun tulee jotain kysyttävää tai ongelmia. Jos pelaaja alkaa epäröimään turnaukseen lähtemistä, syy voi olla joskus aika yllättävässä suunnassa. Katsotaan me vanhemmat ensin peiliin ja kysytään itseltämme, onko turnaus oikeasti suunniteltu lapsemme tarpeisiin?