30. huhtikuuta 2010 klo 22.07 vähän yli kymmenen perhettä saivat sähköpostia. KMF Junioreille oli juuri perustettu uusi joukkue, 02-ja-nuoremmat. Sen valmennuksesta vastasivat Harri Kajan ja allekirjoittanut, Jari Simonen oli lupautunut tuuraamaan tarvittaessa ja joukkueen johtajana aloitti vaimoni Mari Rautiainen.
Nyt kahdeksan ja puoli vuotta myöhemmin on aika siirtyä syrjään. Kahdeksan ja puoli vuotta on pieni aika, jos sitä verrataan useaan jalkapallopersoonaan, johon olen saanut näiden vuosien aikana tutustua. Minulle siinä on kuitenkin nyt tällä hetkellä tarpeeksi, paljon on ehtinyt tapahtumaan. Mitä nämä vuodet ovat antaneet ja merkinneet? Olenko saavuttanut mitään?
Valehtelisin, jos väittäisin, että muutama valmentamani pelaaja on nyt maajoukkueessa minun ansiostani. On huomattavasti todennäköisempää, että heidän onnekseen en valmentanut heitä liian pitkään – toisin kuin montaa muuta.
Valehtelisin, jos väittäisin, että otteluiden tuloksilla ei ole minulle mitään merkitystä. Minua harmittaa vietävästi, että emme ole pärjänneet kovinkaan hyvin.
Valehtelisin, jos väittäisin, että olen saanut aina toimia loistavissa olosuhteissa. Alkuaikoina pikkutytöt harjoittelivat keväällä ja syksyllä kelistä riippuen aina joko kivikovilla tai kuravellisillä hiekkakentillä. Nyt tarjolla on tekonurmet. Mahdollisuudet kunnolliseen talviharjoitteluun ovat kuitenkin edelleen surkeat tässä jalkapallokaupungissa.
Valehtelisin, jos väittäisin, että olen saanut valmentaa hyvin hoidetussa seurassa. Joskus luulin, että voisin siihen itsekin vaikuttaa olemalla johtokunnassa mukana päätöksenteossa, mutta se olisi vaatinut paljon enemmän kuin minulla oli antaa. Helpompi oli luovuttaa, kuin yrittää enemmän. Uskallan silti – ja juuri siksi – väittää, että ennen oli paremmin. Tulevaisuus näyttää keltamustalta, valoisalta?
Valehtelisin, jos väittäisin, että olen saanut toimia aina huipputyyppien kanssa. Mukaan on mahtunut kaikenlaisia suhareita: joojoo-miehiä ja -naisia, mistään mitään tajuamattomia idiootteja, oman edun tavoittelijoita, jopa rikollisia. Silti on iso joukko ihmisiä, joita ilman valmentaminen ei olisi onnistunut. Joukkueen toiminnasta saan kiittää montaa henkilöä, minä olin vain yksi palanen isossa kokonaisuudessa. Valmennustiimi, joukkueenjohtajat, rahastonhoitajat, valmentajakolleegat – teidän kanssa olen saanut töitä tehdä ja teille kuuluu suurimmat kiitokset, varsinkin kotiini.
Valehtelisin, jos väittäisin, että en päivääkään vaihtaisi pois. Valmentaminen on vienyt niin paljon aikaa, että jostain on pitänyt luopua. Vuosien aikana käytetyt tunnit mitataan tuhansissa. Jos en olisi valmentanut, niin olisinko pelannut itse enemmän? Olisinko ollut perheen kanssa kesällä mökillä jopa toisenakin viikonloppuna vuodessa?
Valehtelisin, jos väittäisin, että olen valmentanut pelkästään omasta ilostani. Kyllä suurin syyllinen löytyy omasta perheestä, jonka harrastusta olen halunnut omalta osaltani turvata ehkä liiankin innokkaasti. Onneksi on myös ihmisiä, jotka tekevät tätä työtä myös pyyteettömästi ilman verisiteitä – arvostan heitä valtavasti. He ovat todiste siitä, että valmentaminen antaa paljon, jos on vain valmis ottamaan sen vastaan.
Valehtelisin, jos väittäisin, että valmentaminen on vain jalkapalloa. Minulle valmentaminen on ollut sen lisäksi vajaan sadan pienen ja isomman tytön kasvattamista niiden arvojen mukaan, mitkä minulla itselläni on. Jokainen pelaaja on kasvattanut myös minua. Olen kiitollinen kaikista niistä ystävistä, jotka olen valmentamisen kautta saanut. Perheistä, joiden arjessa olen saanut olla mukana.
Valehtelisin, jos väittäisin, että olisin aina nauttinut valmentamisesta. Jokainen vanhempi voi varmasti allekirjoittaa sen, että kasvattaminen ei ole aina vain ilosia asioita. Valmentaminen on valtava vastuu, minkä kantaminen on äärimmäisen palkitsevaa, mutta ajoittain myös musertavaa. Jokainen jalkapalloharrastuksen joukkueessani lopettanut pelaajani on saanut minut miettimään mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta minulla ei ole vastauksia.
Valehtelisin, jos väittäisin, että en enää koskaan valmenna – että en olisi mukana.