Hartiat jumissa, lonkat kipeinä, polvet huutavat hoosiannaa ja sydämen kohdalla punoittaa reikäpallon kokoinen mustelma.
Tämän blogin piti keskittyä jalkapalloon ja sen ympärillä pyöriviin tapahtumiin. Pahimmat puristit voivat kääntää jo nyt sivua ja jäädä odottamaan seuraavaa tekstiä – muut saattavat löytää jotain yhtymäkohtia potkupalloon tämänkin tekstin seasta. Ja jos ei muuta, niin yhtälailla säbässä on siirrytty kymmenen viime vuoden aikana käytännössä muovimatolle kuten futiksessakin, pakon sanelemana valitettavasti…
20 vuotta sitten meidän kylän pojat olivat jo siirtyneet yläasteelta isoon maailmaan. Joku jäi Siilinjärvelle lukioon ja osa taas meni suoraan Kuopioon ammattikouluun tai muuhun opistoon. Isolle kylälle oli joltain vielä isommalta kylältä tullut uusi laji, salibandy, säbä. Salibandyä pelattiin tuolloin jo melko ahkerasti tekun ja yliopiston liikuntasaleissa. Jostain syystä tämä sählyä hieman vauhdikkaampi peli sitten tarttui meihinkin.
Ison kylän porukat eivät olleet tietenkään meille tarpeeksi hyviä – eikä niiden valmentajat varmastikaan antaisi meille meidän ansaitsemaamme peliaikaa. Piti siis perustaa oma jengi.
Asiaa ei jääty pitkään miettimään ja jahkailemaan vaan puuhamiehet Ari, Sami ja Henkka hoitelivat kyselyt PRH:n ja Salibandyliiton suuntaan. Sitten tuli nimenkirjoituksen aika ja paperit vaan vetämään. Ari ja Sami kyselivät velipojat avuksi jotta nimiä saataisiin tarpeeksi. Henkan nimeä ei tosin siinä rytinässä saatu – olisiko ollut oppimassa maanpuolustuksellisia asioita (joko oppi ei mennyt perille tai niistä ei ollut apua säbä-puolustukseen) – joten sitten otettiin Henkan veli Eerik. Näin syntyi Rökäletappio ry. Nimenä Rökäletappio (tai Rökis, RT – rakkaan lapsen nimet) oli toki näkynyt jo aiemmin joissain sählyturnauksissa tms.
Rökäletappio vietti viime lauantaina 20-vuotisjuhlansa. Päivä alkoi loistavasti järjestetyllä turnauksella johon ehdin juuri ja juuri tyttöfutiksen parista (harmillinen tappio…). Me legendat voitimme luonnollisesti koko turnauksen lähinnä muutaman game-saverin ansiosta. Vesku tosin laittoi sitten ratkaisupallon tyhjiin eikä illan aikana selvinnyt oliko Keken passi maalia hienompi. Turnauksen voittajakin sai jotain, mutta mitä, sen tietää vain järjestäjät ja joukkueen kapteenina toiminut Vesku joka palkinnon kävi pokkaamassa.
Iltatapahtuma oli lämminhenkinen takaterassia lukuunottamatta. Onneksi Vesku oli kuitenkin huolehtinut etupation tuulensuojauksesta ja kaasulämmittimistä. Tosin joku mainitsi että myös sauna alkoi hyytymään ja pesuvesi oli viimeisille jo vilpoisaa. Ehkä olisi pitänyt itsekin käydä suihkussa viimeisten joukossa – istuvathan änäritähdetkin pelin jälkeen jäävedessä jotta paikkoja ei kolottaisi seuraavana päivänä…
Minulla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka monta rökisläistä on olemassa tai aikojen aikana on ollut, mutta nyt niitä on jo toisessa polvessa! Tälläkin hetkellä Rökäletappiolla on nähtävästi kaksi miesten joukkuetta, yksi c-junnujoukkue, säbäkerho ja pari Aikuisten Miesten joukkuetta. Helkkari sentään, jotain tärkeää sitä on tullut nähtävästi tehtyä tuonkin lajin parissa… Vaikka olenkin jonkin sortin takinkääntäjä ja nykyään vannoutunut jalkapalloperheellinen, niin silti ylpeänä kannan tuota säbäpallon mustelmaa sydämen päällä niin kauan kuin vain punottaa!
Niin ja nuo iltajuhlat – kuuluin varmaan siihen yhteen prosenttiin joka lähti tapahtumasta autolla itse ajaen pois jotta seuraavana aamuna pääsi lähtemään Iisalmeen tyttöjen piirisarjaan… 🙂