Kategoriat
jalkapallo kups tuomari turnaus

Ääni katsomossa

Olin tänään kuvaamassa lasten jalkapalloturnausta Kuopiossa. Sain siis seurata aitiopaikalta peliä katsomon ja kameran takaa. Kyseessä oli 11-vuotiaiden poikien pelit, mukana kuusitoista joukkuetta melkein yhtä monesta seurasta ympäri Suomea.


Sekaan mahtuu tietysti monenlaista joukkuetta. On taitavia ja hyviä. On vähemmän pelanneita ja aloittelijoita – seuran ”ykkösjoukkueita” sekä ”haasteporukoita”. Pelaajien epätasaisuus on on ihan luonnollista ja kuuluu asiaan. Se tuo mielestäni peliin vaihtelevuutta ja herkullisia tilanteita – niin katsojalle kuin pelaajillekin.


Kun kyseessä on kaikin puolin oikea ja leikkimielisesti vakava turnaus, niin totta kai kentällä on myös tuomarit. Itse olen pelannut ”oikeita” piirin pelejä parikymmentä vuotta. Rehellisyyden nimissä voin sanoa, että tuomari on ollut kentän huonoin vain parissa pelissä näistä kaikista. Mielessä on myös yksi peli, jossa pillisuu olisi oikeasti pitänyt palkita oikeasti ottelun parhaana.


Kentän reunaltakin on tullut nyt iän karttuessa seurattua aika monta peliä. Välillä seuran asussa valmentajana ja yhtä usein pelkkänä katsojana – isänä. Seuraverkkarit on onneksi annettu yleensä sellaiselle joka osaa hommansa jollain tasolla. Toki eroja löytyy – osa neuvoo ja ohjaa äänekkäämmin pelaajia kuin toiset. Osa jopa valitettavasti syyllistyy pelin tiimellyksessä neuvomaan pelinohjaajaa tai tuomaria, mutta onneksi tosi harvat. Katsomoon näitä sitten mahtuu.


Vapari! Mistä se antaa! Käsi! Yli! Eihän tuosta voi heittää! Vihellä! TUOMARI! Kaikki nämä tallentuivat katsomosta yhden puoliajan sisällä videolleni yhdestä ja samasta suusta. Vieressä istuvien kasvoilla paistoi myötähäpeä, mutta hekään eivät nähtävästi saman seuran kannattajan huutoihin puuttuneet. Huudot kohdistuivat luonnollisesti niihin tuomioihin, joissa tuomio meni hänen kannattamansa joukkueen kannalta väärin päin. Niihin tilanteisiin, joissa hänen joukkueensa jäi ”voitolle” ei puututtu pätkän vertaa.


Tällainenhan on ihan normaalia ja ehkä jopa hyväksyttävääkin käytöstä Veikkausliigan otteluissa – joidenkin mielestä se kuuluu peliin. Veikkausliigaa tuomitsee aikuiset ihmiset jotka ovat käyneet pitkän polun päästäkseen huippuerotuomariksi. Tuollaiset huudot eivät heitä paljoa hetkauta eikä edes paljoa törkeämmätkään. Tänään niitä törkeyksiä ei kuulunut, mutta pari vuotta sitten eräs isä itse videolle kuvatessaan päästeli suoraan ”Vi*un puusilmä” -huudot viisitoistavuotiaalle pelinohjaajalle. Tähän käytökseen aikoinaan puutuimmekin – toivottavasti siinä perheessä on ollut mukava yhdessä myöhemmin katsoa peliä äänien kanssa…


Onko se, että tuomari antaa sivurajaheiton väärälle joukkueelle yhtä paha ”virhe kentällä” kuin se, että pelaaja syöttää suoraan vastustajalle? Onko selkeän kampin viheltämättä jättäminen sama kuin ohipotku pallosta avopaikasta?


Onneksi kukaan ei ole näissä tilanteissa huutanut pienelle pelaajalle mitään, mutta eikö olisi ihan yhtä asiaan kuuluvaa arvostella pelaajaa äänekkäästi katsomossa? Puujalka! Luuseri! Nakkisormi! Voiko noin hitaasti juosta!?! PAKKI – TEE JOTAIN!


Jokin tätäkin esimerkin herraa kuitenkin esti niin tekemästä. Tuomari oli huudoille vapaata riistaa, mutta pelaajat eivät. Näin annoimme lapsille loistavan esimerkin yhden jalkapallopeliin kuuluvan henkilön arvostamisesta. Kun pelaaja sitten kentällä joskus saa keltaisen kortin samoista huudoista, niin sepä jo ihme onkin? Isäkin huusi, eikä kukaan puuttunut – miksi minua siitä rangaistaan?


Oikeasti erotuomarille sattui tuossakin pelissä noita virheitä, mutta ei hän ollut missään nimessä ”kentän huonoin”. Suurin osa vaikeista tilanteista kuitenkin vihellettiin oikeaan suuntaan – täältä ylhäältä ne näki aika hyvin. Jonkun mielestä hänen virheitään kuitenkin oli asiallista arvostella kovaan ääneen. Peppi – ihan hyvin se meni, olet meidän tenavien suosikkipelinohjaaja!








Yksi vastaus aiheeseen “Ääni katsomossa”

Kesä ja turnaukset tulevat. Katsojat etsivät taas fanikaulaliinat esille ja alkavat valmistautumaan oman joukkueen kannustamiseen ja tuomarin haukkumiseen. Näin se vaan menee.

Vanhat blogit ovat nyt tässä. En tiedä keräsikö tämä uusintajulkaisukierros yhtään uutta lukijaa, mutta yhtä monta kommenttia tai palautetta ainakin sain kuin ennenkin.

Pitäisiköhän sittenkin jättää uudet kirjoittamatta ja julkaisematta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *