Kategoriat
kmf-juniorit pallokissat valmentaja

Kiitoksia ja olkaa hyvä

30. huhtikuuta 2010 klo 22.07 vähän yli kymmenen perhettä saivat sähköpostia. KMF Junioreille oli juuri perustettu uusi joukkue, 02-ja-nuoremmat. Sen valmennuksesta vastasivat Harri Kajan ja allekirjoittanut, Jari Simonen oli lupautunut tuuraamaan tarvittaessa ja joukkueen johtajana aloitti vaimoni Mari Rautiainen.

Nyt kahdeksan ja puoli vuotta myöhemmin on aika siirtyä syrjään. Kahdeksan ja puoli vuotta on pieni aika, jos sitä verrataan useaan jalkapallopersoonaan, johon olen saanut näiden vuosien aikana tutustua. Minulle siinä on kuitenkin nyt tällä hetkellä tarpeeksi, paljon on ehtinyt tapahtumaan. Mitä nämä vuodet ovat antaneet ja merkinneet? Olenko saavuttanut mitään?

Valehtelisin, jos väittäisin, että muutama valmentamani pelaaja on nyt maajoukkueessa minun ansiostani. On huomattavasti todennäköisempää, että heidän onnekseen en valmentanut heitä liian pitkään – toisin kuin montaa muuta.

Valehtelisin, jos väittäisin, että otteluiden tuloksilla ei ole minulle mitään merkitystä. Minua harmittaa vietävästi, että emme ole pärjänneet kovinkaan hyvin.

Valehtelisin, jos väittäisin, että olen saanut aina toimia loistavissa olosuhteissa. Alkuaikoina pikkutytöt harjoittelivat keväällä ja syksyllä kelistä riippuen aina joko kivikovilla tai kuravellisillä hiekkakentillä. Nyt tarjolla on tekonurmet. Mahdollisuudet kunnolliseen talviharjoitteluun ovat kuitenkin edelleen surkeat tässä jalkapallokaupungissa.

Valehtelisin, jos väittäisin, että olen saanut valmentaa hyvin hoidetussa seurassa. Joskus luulin, että voisin siihen itsekin vaikuttaa olemalla johtokunnassa mukana päätöksenteossa, mutta se olisi vaatinut paljon enemmän kuin minulla oli antaa. Helpompi oli luovuttaa, kuin yrittää enemmän. Uskallan silti – ja juuri siksi – väittää, että ennen oli paremmin. Tulevaisuus näyttää keltamustalta, valoisalta?

Valehtelisin, jos väittäisin, että olen saanut toimia aina huipputyyppien kanssa. Mukaan on mahtunut kaikenlaisia suhareita: joojoo-miehiä ja -naisia, mistään mitään tajuamattomia idiootteja, oman edun tavoittelijoita, jopa rikollisia. Silti on iso joukko ihmisiä, joita ilman valmentaminen ei olisi onnistunut. Joukkueen toiminnasta saan kiittää montaa henkilöä, minä olin vain yksi palanen isossa kokonaisuudessa. Valmennustiimi, joukkueenjohtajat, rahastonhoitajat, valmentajakolleegat – teidän kanssa olen saanut töitä tehdä ja teille kuuluu suurimmat kiitokset, varsinkin kotiini.

Valehtelisin, jos väittäisin, että en päivääkään vaihtaisi pois. Valmentaminen on vienyt niin paljon aikaa, että jostain on pitänyt luopua. Vuosien aikana käytetyt tunnit mitataan tuhansissa. Jos en olisi valmentanut, niin olisinko pelannut itse enemmän? Olisinko ollut perheen kanssa kesällä mökillä jopa toisenakin viikonloppuna vuodessa?

Valehtelisin, jos väittäisin, että olen valmentanut pelkästään omasta ilostani. Kyllä suurin syyllinen löytyy omasta perheestä, jonka harrastusta olen halunnut omalta osaltani turvata ehkä liiankin innokkaasti. Onneksi on myös ihmisiä, jotka tekevät tätä työtä myös pyyteettömästi ilman verisiteitä – arvostan heitä valtavasti. He ovat todiste siitä, että valmentaminen antaa paljon, jos on vain valmis ottamaan sen vastaan.

Valehtelisin, jos väittäisin, että valmentaminen on vain jalkapalloa. Minulle valmentaminen on ollut sen lisäksi vajaan sadan pienen ja isomman tytön kasvattamista niiden arvojen mukaan, mitkä minulla itselläni on. Jokainen pelaaja on kasvattanut myös minua. Olen kiitollinen kaikista niistä ystävistä, jotka olen valmentamisen kautta saanut. Perheistä, joiden arjessa olen saanut olla mukana.

Valehtelisin, jos väittäisin, että olisin aina nauttinut valmentamisesta. Jokainen vanhempi voi varmasti allekirjoittaa sen, että kasvattaminen ei ole aina vain ilosia asioita. Valmentaminen on valtava vastuu, minkä kantaminen on äärimmäisen palkitsevaa, mutta ajoittain myös musertavaa. Jokainen jalkapalloharrastuksen joukkueessani lopettanut pelaajani on saanut minut miettimään mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta minulla ei ole vastauksia.

Valehtelisin, jos väittäisin, että en enää koskaan valmenna – että en olisi mukana.

Kategoriat
jypk kpv ons pallokissat palloliitto puolen suomen liiga

Puolen Suomen piirit seurojen puolella

Edellinen blogini antoi täyslaidallisen Palloliiton päätökselle järjestää D13-tyttöjen viralliset pelit 8v8-pelimuodossa. Se tarkoitti sitä, että niin Etelä-Länsi liiga kuin Puolen Suomen liigakin pelattaisiin 8v8 eikä 11v11 kuten aiemmin on tehty.

PSL:n alueen suuret seurat, Pallokissat, JyPK, ONS ja KPV, eivät nähneet tässä toiminnassa mitään järkeä ja jäivät ”pitkän matkan piirisarjasan” ulkopuolelle. Näiden seurojen päätös käytännössä romutti D13-tyttöjen PSL:n johon ilmoittautui yhteensä vain viisi seuraa: yksi seura Keski-Suomen piiristä, kaksi Vaasan piiristä ja kaksi Pohjois-Suomen piiristä.

PSL:n piirit tekivät ainoan oikean ratkaisun ja muuttivat D13-tyttöjen PSL:n 11v11-pelimuotoon. Nyt yllämainittujen seurojen lisäksi PSL:aan osallistuu myös ainakin Ylämyllyn Yllätys, joka joutui ilmoittautumaan näiden sähellysten vuoksi C14-tyttöjen sarjaan. Jos nuo jo aiemmin ilmoittautuneet seurat pysyvät mukana, niin PSL saadaan pelattua suunnitelmien mukaan kymmenen seuran voimin.

D13-tyttöjen I-tason lopputurnaus pelattaneen edelleen Etelä-Suomen pillin mukaan 8v8-turnauksena ja se on ihan ok. Minulla tai Pallokissoilla ei ole mitään 8v8-pelejä vastaan. Niiden perässä vaan ei pidä ajaa ympäri Suomea joka toinen viikonloppu.

Mutta loppu hyvin, kausi alkakoot. Piirit, iso käsi teille kun toimitte seurojen edustajina.

Palloliitto, mites meni noin niin kuin omasta mielestä?

Kategoriat
11v11 8v8 pallokissat palloliitto pelimuoto sami hyypiä akatemia sha

Kausisuunnitelma pallostoliitosta

Kausisuunnitelma on nimensä mukaisesti runko, suunnitelma sille mitä kaudella harjoitellaan, mihin turnauksiin ja tapahtumiin osallistutaan ja millaisia piiri- tai aluesarjoja on suunnitelmissa käydä. Kausisuunnitelman teko on hyvä aloittaa heti kun edellinen kausi päättyy. Tehdään tarkastuslaskelma samalla siitä montako ja minkä tasoisia pelaajaa joukkueesta löytyy. Mietitään hyvissä ajoin millaiset pelit ja tapahtumat tukevat yksilöiden ja joukkueen kehittymistä.

Useat seurat järjestävät vuosittain turnauksia joita koitetaan markkinoida muille seuroille. Nopeat syövät hitaat, eli järjestettävän turnauksen asiat pitäisi olla hyvissä ajoin kunnossa, jotta kausisuunnitelmaa tekevät joukkueet osaavat laittaa juuri oikeat turnaukset omaan suunnitelmaansa. On sanomattakin selvää, että jotkin turnaukset ovat seuroilleen kultakaivoksia, puhutaan kymmenien tuhansien eurojen tuloista seuran kassaan.

Kaiken tämän suunnitelmallisuuden ja ajoissa toimimisen ehtona on kausien ennalta arvattavuus ja jatkuvuus. Tietyissä ikäluokassa pelataan 5v5, toisessa 8v8 ja lopulta siirrytään oikean jalkapallon pariin 11v11. Nämä ovat perusasioita joita otetaan huomioon turnausten kenttävarauksissa ja ottelukaavioiden mahduttamisessa saatavilla oleville kentille.

Palloliitto on asettanut nämä pelimuodot ja ikäluokat Kaikki pelaa -säännöissä. Edellisen kerran Kaikki pelaa -sääntöihin tuli muutos kaudelle 2016 kun luovuttiin 7v7 ja 9v9 -pelimuodoista ja ne yhdistettiin 8v8-pelimuotoon. Käytännössä siis luovuttiin D- ja E-ikäluokkien pelimuotojen erosta ja yhtenäistettiin ne samaan 8v8. Tämän lisäksi D13-ikäluokka pelasi 11v11-pelimuodossa I-tason sarjoissa, Puolen Suomen Liigassa ja Etelä-Länsi Liigassa sekä näiden yhteisessä lopputurnauksessa.

Jos jätetään PSL- ja ELL-sarjojen muutamat ihmeelliset sääntöerot sikseen, niin päättyneen kauden 2016 säännöt ja pelimuodot olivat aika hyvät – ainakin allekirjoittaneen mielestä.

Ennalta arvattavuus ja jatkuvuus tarkoittaa sitä, että tulevan kauden 2017 toiminta suunnitellaan niin, että jokainen ikäluokka hyppää vain pykälän eteenpäin ja valmistautuu kauteen niillä säännöillä. Pallokissojen 04 -ikäkausijoukkue aloitti siis valmistautumisen kauteen niin, että osa porukasta tulisi kiertämään D13 PSL 11v11-pelejä (jos joukkue vain selviäisi sinne) ja toinen osa pelaisi pääsääntöisesti oman piirin alueella 8v8-pelejä. Lisäksi kaikki joukkueen tytöt pelaisivat paikallisesti paljon 8v8-pelejä. Samoin niin Pallokissojen Ronaltiina-turnausten kuin monen muunkin seuran turnaussuunnitelmat tehtiin tämän olettamuksen mukaan, 11v11 ”kilpasarjat” ja 8v8 ”haastesarjat”.

Syyskuun puolenvälin aikaan alkoi kiertämään villi huhu kauden 2017 D13-pelimuodosta. ELL:n seurat olisivat ajamassa D13-ikäluokkaan myös I-tasolle 8v8-pelimuotoa. Perusteena tälle olisi mm. aika- ja kustannussäästöt kun yhdellä kentällä voidaankin pelata kaksi ottelua yhtäaikaa.

Pallokissat pyrki Itä-Suomen piirin kanssa katkomaan huhuilta mahdollisimman nopeasti siivet. Asiasta on keskusteltava avoimesti ja tehtävä päätös – huhujen varassa kauteen on vaikea valmistautua. Jossain vaiheessa sitten tuli päivämäärä-huhu jolloin huhut ehkä ratkeaa, jokin Palloliiton kokous 13. lokakuuta. Tuolloin meillä ajateltiin, että asia selvä ja mietittiin vaikutuskeinoja. Pallokissojen linja oli kuitenkin selvä, D13 I-taso on pelattava 11v11.

5. lokakuuta kesken Sami Hyypiä Akatemian seurantatapahtuman sitten tulikin Palloliitosta päätös, epävirallisena tietenkin.

Olemme käyneet seurojen kanssa tyttöjen osalta ensi vuoden D13 pelimuotoa läpi. Tulemme pelaamaan sen 8v8, mutta samalla pitäen huolen kyseisessä ikäluokassa siitä, etteivät kentät ole pienimmästä päästä. 

Pojat D13 pelaavat ensi kaudella kuten tänäkin vuonna.

SHA:ssa paikalla oli Pallokissojen lisäksi ONS Oulusta ja JyPK Jyväskylästä sekä Ilves Tampereelta. Kaksi ensin mainittua Pallokissojen ohella ”pohjoisen Suomen”, eli PSL:n, tyttö- ja naisjalkapallon suurseurat. Ilves puolestaan ELL:n alueella käsittääkseni ihan kohtalaisen iso vaikuttaja.

Nämä neljä seuraa olivat yhtä mieltä siitä, että heidän kanssaan ei ole keskusteltu D13-pelimuodosta. Jos tämä on totta, kyseessä on taas aikamoinen riman alitus Palloliitolta, kertoo kaiken siitä arvostuksesta jota kohtaamme täällä periferiassa. Enkä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, sillä Jyväskylässä ja Oulussa on Palloliitolla jopa valmennuskeskuksetkin… Ja viimeistään se tekee asian surulliseksi, että nämä seurat olivat ehdottomasti 11v11-pelimuodon puolella.

8v8 on loistava pelimuoto. Siinä pelaaja on pelissä enemmän pallon kanssa mukana kuin 11v11. Tilaa ja aikaa on ainakin periaatteessa vähemmän ja sitä myöten pelaajien kyky tehdä ratkaisuja nopeasti kehittyy. 8v8 on oikeasti hyvä ja pelaajia kehittävä pelimuoto, sitä ei yksikään seura SHA:ssa kieltänyt. Itse asiassa moni muukin seura meidän lisäksi oli suunnitellut osallistuvansa 11v11 PSL:n lisäksi oman piirin alueella 8v8-peleihin.

Jos tuota Palloliiton vastausta – tai ilmoitusta – D13-tyttöjen pelimuodosta pureskelee vielä vähän, niin sen lisäksi että ”seurojen kanssa” keskustelu tarkoittaa siis jotain muuta kuin PSL:n suurseuroja, niin lentokentän kokoisella kentällä pelattava 8v8 vie ajatuksen aika-tila -vaatimuksista pois ja Palloliiton mukaan tytöt ja pojat eivät ole missään nimessä samalla viivalla. Surullista.

Mutta palataan aiheeseen, kausisuunnitelmaan.

Ratkaisu oli helppo. Pallokissat 04 ei osallistu D13-PSL:aan. Oulussa ollaan vahvasti samalla linjalla ja ehkä myös Jyväskylässä, ihan viimeisintä tietoa minulla ei ole heidän ratkaisuistaan. Pallokissojen ratkaisu oli vastaus kysymykseen: miksi ajaisimme länsirannikolle Vaasaan tai Kokkolaan pelaamaan 8v8-pelejä kun voimme pelata niitä myös oman piirin alueella – esimerkiksi poikia vastaan? Toinen maksaa kulkupelistä ja peliaikataulusta riippuen muutamasta satasesta tonni-luokkaan ja vie vähintään koko päivän. Oman piirin pelit taas, no – ei tarvitse selitellä…

Kustannukset tietysti ovat suurin piirtein samaa luokkaa 11v11-peleissä, mutta niitä on jakamassa useampi maksaja ja 11v11-piirisarjaa tuskin taaskaan saadaan Itä-Suomessa aikaan. Surullista, taas kerran, että etelässä ei ole mitään käsitystä matkakustannuksista ja -aikatauluista sekä muista realiteeteista joiden parissa täällä eletään.

Jos mennään reilut sata kilometriä lisää itään päin, niin sieltä löytyy meidän lisäksi piirin ainoat 04-ikäluokan tyttöjoukkeet FC Hertasta ja Ylämyllyn Yllätyksestä. Tuskin sielläkään on kovin suuri houkutus lähteä noihin reissuihin toiselle puolen Suomea. Piirin alueelta toki löytyy nollaneljä-tyttöjä lisäksi Iisalmesta 04-05 joukkueesta. Kuopion eteläisestä osasta, Kurkimäestä samoin 04-05 kuten myös Siilinjärveltä. Toivalalla ja FC Siilillä on puolestaan 03-04 -yhdistelmäjoukkueet. On vaikea kuvitella osallistuuko joku näistä PSL:aan. Tätäkö muutoksella haluttiin? Tuskin, mutta kun päätöksen teossa ei vaan ajateltu, saatika kysytty mitään mielipidettä.

Joukkueena Pallokissat 04 tulee siis pelaamaan vain oman piirin alueella eri tasoisia 8v8-pelejä. Joidenkin pelaajien kehitystä kuitenkin tukisi se, että kaudelle tulisi myös säännöllisesti 11v11 -pelejä. Näiden osalta vaihtoehtojen miettiminen on porsaanreikien metsästämistä, mikä onkin enemmän sääntö kuin poikkeus tässä maassa ja tässä lajissa. Surullista.

Ensimmäinen vaihtoehto on tietysti pelata meidän 03-ikäluokan mukana. Periaate pallokissoilla kuitenkin on selvä: jotta nollanelonen vie peliaikaa nollakolmoselta 03-joukkueesta, tulee kyseisen nollanelosen olla selkeästi nollakolmosta parempi kyseisellä pelipaikalla. Vaihtoonhan kyllä pääsee helposti istumaan, mutta se kai ei kehitä ketään… Meidän periaatteella säännöllistä peliaikaa tulisi ehkä kahdelle nollaneloselle. Kauden aikana kentällä voisi käydä reilut viisi-kuusi pelaajaa.

PSL:n säännöissä kielletään yksiselitteisesti kahden joukkueen osallistuminen yhdestä seurasta. Eli vaikka kaudelle 2017 ikäluokkarajoitus on poistettu myös PSL:sta, emme voi ilmoittaa omaa 04-joukkuetta 03-sarjaan. Suoraan sanottuna, emme kyllä sillä pärjäisikään. Porsaanreikä: tehdään yhdistelmäjoukkue niin, että vaikkapa Ylämyllyn Yllätys on pääseura ja liitytään siihen. Yhdessä saamme tarpeeksi hyvän 04-joukkueen jolla voi osallistua 03-sarjaan. No ei olisi pitänyt kysyä lupaa. Itä-Suomen piiri oli ainoa joka tämän ymmärsi, muut olivat sitä mieltä että ei onnistu. Ja juuri faktoja tarkistaessani (?) huomasin, että YJ on PSL:ssa sallittu ainoastaan kaikissa poikien sarjoissa, tytöissä vain C15 vaikka aiemmin oli myös C14. On taidettu tukkia porsaanreikä nyt ihan kunnolla…

Viimeinen mahdollisuus osallistua 11v11-sarjaan on sitten se, että siirrämme tytöt Pallokissoista vaikkapa juuri Ylämyllyn Yllätykseen ja osallistumme sieltä. No tätäköhän sitten tuolla muutoksella on haettu, kuka vastaa? Toki tuollainen siirtorumba tuo pieniä ylimääräisiä säätöjä ja lupia myös piirisarjoihin osallistumiseen yms. Käytännössä ero yhdistelmäjoukkueeseen on kuitenkin aika pieni. Tällä päästään kyllä samaan lopputulokseen mutta vähän kalliimmalla kun paperityön määrä kasvaa.

Toivottavasti Palloliitto tekee tuon meidän ottelukalenterin nyt sitten kuitenkin loppuun asti. Heillä itselläänkin kun on vielä vähän mietittävää mm. uuden Helmaripäivä-konseptin kanssa. Vuoden 2017 alussa pitäisi olla käsittääkseni Helmaripäivillä tyttöjä nollaneljä-nollakolme-ikäluokista. Pelaako tytöt siellä sekaisin 8v8 ja 11v11 vai miten..? Ja jos meidän piiristä ei ole PSL-joukkueita, niin miten toteutuu

Huuhkaja- ja Helmaripäivään kutsutaan alueen PSL-, ELL- sekä aluesarjajoukkueet siten, että tasokkaita otteluja järjestetään eritasoisille joukkueille

Lisäksi SHA:ssa nollaneloset pelaa edelleen keskenään 11v11-pelejä. Eikö Palloliiton ja SHA:n linjat enää olekaan yhteneväiset – kai liitossa sentään tunnustetaan se, että tällainen palloilu (tirsk) syö SHA:n uskottavuutta?

Ilmoittautuminen PSL:aan päättyy 15. marraskuuta. ELL ja siihen liittyvien aluesarjojen kai huomenna 7. marraskuuta? Saapa nähdä mitä joukkueita 2004-ikäluokkaan on menossa…

Kategoriat
harrastus pallokissat peliaika sitoutuminen turnaus

Vapaaehtoinen stressi

Jalkapallo on mukava koko perheen yhteinen harrastus. Lisäksi siinä tapaa uusia ihmisiä – niin lapset kuin aikuisetkin saavat uusia saman henkisiä ystäviä. Tärkeintä harrastamisessa on se, että siitä täytyy oikeasti tykätä, sitä tehdään ainakin puoliksi vapaaehtoisesti ja silloin kuin se sopii omaan kalenteriin.

Harrastamisessa puntaroidaan myös hinta-laatu -suhdetta. Lentäminen voisi olla kivaa mutta kone ja lupakirja maksaa ihan liikaa. Samoin olosuhteet ratkaisevat: olen varma että tykkäisin surffaamisesta (siis aalloilla) mutta täällä on vain kylmää vettä – tai jäätä – eivätkä aallotkaan anna kovaa kyytiä.

Jalkapallo on Suomessa ”ihan jees” -harrastus. On ihan itsestään selvää, että pelaaminen on se jalkapallon ykkösjuttu. Futiksen parissa voi ja pitää harrastaa myös aika paljon muita kuin pelaajat jotta se itse pelaaminen onnistuu ainakin seuratasolla. Tarvitaan valmentajia, joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, kuskeja ja huoltajia – jopa erotuomareita. Nämä kaikki ovat junnufutiksessa käytännössä saman harrastuksen eri muotoja. Osa harrastaa oman lapsen mukana, osa omasta ilosta. Osa haluaa kehittyä omassa harrastuksessaan ja jollekin riittää kun vaan harrastaa.

Nyt joku keksii, että eihän se valmentaminen ole mikään harrastus kun siitä maksetaan korvauskin. Samoin tuomarit saavat pillin puhaltamisesta ihan aikuisten oikeaa rahaa. Tuomaripalkkiot ovat ihan oma lukunsa ja minusta se onkin jollekin teinille ihan hyvä kesätyön korvike, mutta kyllä aikuisen työssäkäyvän ihmisen kutsuu sinne kentälle viheltelemään ihan jokin muu syy kuin siitä maksettu korvaus.

Valmennuksen osalta sain juuri tehdyksi oman kulukorvauslaskelmani huhti- ja toukokuulta. Pallokissoissa kuluja maksetaan pääsääntöisesti pidettyjen harjoitusten osalta ja niissäkin on olemassa yläkatto. Parempi kun en lähde sitä tässä sen enempää avaamaan, mutta jos tuon mieltäisi palkaksi, niin mielummin kannattaisi mennä sinne oikeaan kesätyöhön.

Kun itse lähdin jotain noin kahdeksan vuotta sitten mukaan junnuvalmentajaksi, niin tärkein syy oli tietysti oman pojan pelaaminen ja hänen pelitapahtumien mahdollistaminen. Muutaman vuoden aikana tuota valmentamista alkoi ajatella vähän laajempana kokonaisuutena ja siinä samalla vähän muidenkin lapsia. Kaikille pitäisi saada tarjottua sopivia harjoituksia ja pelejä omalla tasolla. Rehellisesti sanottuna kuitenkin minun valmentamisen suurin syyllinen on halu harrastaa oman lapsen kanssa…

Joka tapauksessa, kun tulimme tähän kauteen, niin meillä oli listalla vajaat kolmekymmentä tyttöä. Osa aloittanut jalkapallon harrastamisen edellisenä syksynä ja osa kuusi vuotta aiemmin. Erot taidoissa ja pelikäsityksessä ovat valtavat. Harrastusvuodet eivät kuitenkaan vaikuta innostukseen tai sitoutumiseen – eikä haluun pelata.

Itse tunnustan vajaavaisuuteni taito- ja taktiikkavalmentajana ja monena muunakin. Pelaamiseen ja sen voimaan olen kuitenkin aina uskonut. Pääohje kausisuunnitelmassa on, että kaikille paljon ja sopivia pelejä. Peleillä lapsi rakastuu tähän lajiin.

Itä-Suomen piirissä meidän D12-ikäluokka pelaa 8v8 -pelejä. D12-ikäluokan piirisarjoissa pelaajat eivät voi enää hyppiä joukkueesta toiseen saman sarjan sisällä. Nopeasti laskettuna saamme siis korkeintaan kolme joukkuetta kasaan, mutta riskinä on se että samasta joukkueesta on liian monta pelaajaa samaan aikaan mökillä. No tämän piirin D12-piirisarja ei ole tasoltaankaan sopiva kaikkien tyttöjen kehityksen kannalta, joten luonteva ratkaisu tähän kauteen oli se, että kolme joukkuetta ja jokainen omaan sarjaan. Sarjoiksi valittiin D12- ja D13-tytöt sekä D12-pojat. Nyt jokainen pelaaja voi tarvittaessa käydä jokaisessa sarjassa – loistavaa! Toki osallistumme piirisarjan lisäksi myös muutamaan turnaukseen ja osaan niistä kahdella tasojoukkueella eri sarjoihin.

Tämän järjestelyn riskiksi tunnistettiin se, että jos jotkut eivä pääse osallistumaan peleihin, niin se taas tuo toisille liikaa pelikuormaa. Kaikki pelit ja turnaukset ovat kuitenkin hyvin etukäteen tiedossa ja toimintamalli selvä – kaikki ovat velvollisia ilmoittamaan etukäteen tiedossa olevat reissut ja juhlat jotka sattuvat pelitapahtuman kanssa samalle päivälle.

Poissaoloilmoitusten jälkeen minulla on edessäni lista käytössä olevista pelaajista joista valitsen jokaisen pelitapahtuman vaatimusten mukaan sopivat pelaajat – toki kuorma, harjoittelu ja terveystilanne huomioiden. 8v8-otteluun nimeän 10-11 pelaajaa jotta kaikille tulee pelitapahtumassa varmasti tarpeeksi peliminuutteja. Tämä toimintamalli on minulle melko raskas ja vaatii kaikenlaista seurantaa, mutta on sen arvoista sillä se antaa kaikille pelejä ja otteluita kohtalaisen oikeudenmukaisesti.

Järjestely nojaa kahteen asiaan: olettamukseen, että kaikki eivät ole yhtäaikaa jossain mökillä tai mummolassa sekä siihen, että ennalta tiedetyt poissaolot ilmoitetaan hyvissä ajoin eli viimeistään viikko ennen pelitapahtumia jolloin niihin ehditään reagoimaan.

Nyt olen kahtena edellisenä peliviikonloppuna käyttänyt lähemmäs kymmenen tuntia ylimääräistä aikaa siihen kun olen etsinyt pelaajia yllättävien poisjääntien tilalle. Stressannut sitä saadaanko ylipäätänsä joukkuetta kasaan. Sairastumisia tulee ja niistä aina selvitään, mutta jos yksi tunti kymmenen pelaajan joukkueen nimeämisen jälkeen tulee aina kaksi-kolme ilmoitusta, että en pääsekään kun on kumminkaimanristiäiset niin usko tähän järjestelmään on mennyt.

Ihmeellistä myös on se, että kun yhteen pelitapahtumaan on kutsuttu tuo 11 tyttöä, niin vapaana pitäisi kaiken järjen mukaan olla vielä vajaat 20 tyttöä. Parin-kolmen kutsutun yllättävä poisjäänti pitäisi olla tosi helppoa paikata kutsumalla uusia pelaajia rosterista…? Nähtävästi kuitenkin tytöt odottavat tuota pelikutsua ja kun oma nimi ei ollutkaan ensimmäisellä listalla, niin heti on sovittu jo jotain muuta menoa tuon pelitapahtuman ajaksi.

Korjaavat toimenpiteet:

  1. Paikalle kutsutaan 11 pelaajan sijaan 15 jotta joillakin on vara jäädä pois eikä pelitapahtuma vaarannu
  2. Pyydetään apuja muista kissoista
  3. Perutaan pelitapahtuma jos alkuperäisiä nimettyjä on alle kahdeksan
Ykköstä on jo kokeiltu ja onnistui ihan ok. Riskinä on se, että pelitapahtumassa onkin 15 tyttöä eikä peliaikaa enää tulekaan totuttuun tapaan ”kaikille paljon”. Penkillä istuminen harmittaa.
Kakkosta oli vähän pakkokin kokeilla Iisalmen turnauksessa kun toisena päivänä oli paikalla vain 13 omaa tyttöä. PSG:n pelaajat olivat lisäksi hyviä vahvistuksia! Tulevana lauantaina apuja kysytään varmaan nollakolmosilta…

Kolmonen on sitten viimeinen vaihtoehto ja tällä menolla sekin vielä joudutaan katsomaan…

Tämä loppukausi yritetään taiteilla ykkös- ja kakkosvaihtoehtojen kanssa loppuun asti. Toki joku aina kärsii vähemmän peliajan muodossa siitä ettei kaikki mene enää niin kuin kauden alussa sovittiin ja luvattiin eikä se ole yhtään kivaa.

Mutta koska tämä on vain harrastus, niin minulle kuin tytöillekin, niin ensi vuonna minä en enää ota näistä tällaista stressiä. Nyt on kesä ja syksy aikaa miettiä miten Pallokissojen 2004-tyttöjen ensi kausi aiotaan hoitaa – kuka sitoutuu ja mihin.

Kategoriat
ekkono jalkapallo pallokissat sami hyypiä akatemia sha

Kolkytviisdonaa seuralle – kelpaisiko?

Mitä teidän seura tekisi jos saisi yhtäkkiä 35000€ oikeaa rahaa? Ja tämä olisi vuosittainen pikku bonus? Niin ja kyse on tietysti seuran junioritoiminnasta, edustuksen liigatouhussa tuo riittäisi ehkä just ja just yhden kauden bussimatkoihin ja tuomarikuluihin.

Mitä teidän seura tekisi, jos tämän jo kohtalaisen mukavan summan lisäksi tulisi ihan pyytämättä ja yllättäen 1200€, plussaa? Ohi kaikkien sopimusten ja ennakkovaroitusten, yksipuolisella päätöksellä. Joillekin seuroille nämä ovat tietysti pikkusummia ja kahvikassoja, toisille isoja rahoja.

35000€ per vuosi ei välttämättä ihan riitä täysipäiväisen työntekijän palkkaamiseen sivukuluineen, lähellä kuitenkin ollaan. Ammattivalmentaja juniorityöhön, joka hoitaisi 2-3 ikäluokan vastuuvalmennuksen?

No nämä lukemat ovat pieniä pyörittelyjä ja vain yhden seuran osalta. Tosiasiassa tämän kirjoituksen parissa pyörii karkean arvion mukaan noin 600000€ – 700000€ vuodessa. Avaan hieman:

  • 16 poikaseuraa
  • kahdeksan tyttöseuraa
  • neljä joukkuetta per seura
  • vähintään 15 pelaajaa per joukkue
  • vähintään kolme valmentajaa tai toimihenkilöä per seura
  • yksi valmennuspäällikkö per seura
  • noin kaksi joukkuetapahtumaa vuodessa
  • pari valmentajatapahtuma vuodessa
  • yhden tapahtuman majoitus 140€ per kerta per henkilö
  • matkakulut jopa 1500€ tai ylikin per kerta jostain Oulusta tai Joensuusta asti
  • sähköinen koulutusympäristö 25€ per joukkue per kuukausi

Toki yksinkertaisella kertolaskulla ei vielä päästä noihin mainitsimaani lukemiin, mutta kun päälle laitetaan mahdolliset päivärahat oto-valmentajille, ruokailut pidemmän matkan takaa, ehkä ylimääräiset yöpymiset jne niin en valehtele lähellekään niin paljon kuin kalamiehet keskimäärin. Ja näistä laskelmista on jätetty muutama ylimääräinen vanhemman ikäluokan joukkue vielä varmuuden vuoksi pois, etten vaan valehtelisi senkään vertaa.

Ja sitten vielä se plussa, 1200€ per vuosi. Se tuli ylimääräisestä koulutuksen kulusta 300€ per valmentaja per vuosi, joku laskisi neljä valmentajaa per seura eli 96 koutsia maksaa ylimääräistä vielä vajaat 30000€. Vuodessa.
Mutta missä tämä kaikki raha sitten on? Se on Sami Hyypiä Akatemian toiminnassa Eerikkilässä. Tällaisella summalla koulutamme suomalaisista juniorivalmentajista Ekkono-asiantuntijoita?

Sami Hyypiä Akatemia – tai nykyään Academy ja tuttaville pelkkä SHA – pitää majaansa Eerikkilän urheiluopistolla Tammelassa Forssan kupeessa. Se palvelee sijaintinsa puolesta hyvin eteläistä Suomea. Noin 1,5 tunnin ajomatka Helsingistä, Turusta ja Tampereelta. Hämeenlinna on ihan vieressä. Kuopioon on matkaa aika tasan 400km, Ouluun vajaat 600km. Minkähän takia RoPS ei ole tässäkään mukana – juurihan pojat luopuivat Puolen Suomen Liigastakin…

Tässä nyt ei ole tarkoitus taas nostaa tapetille maantieteellistä eriarvoisuutta – sellaistakin on olemassa jota Jyväskylästä etelään päin on yllättävän vaikea uskoa – mutta tuolla on kohtalaisen suuri merkitys sille kuinka mielekkäänä SHA-toiminta nähdään eri seuroissa. Ja sillä on suora vaikutus siihen mikä tuon palvelun hinta-laatu -suhde eri seuroissa on.

SHA on nyt käynnissä kolmatta kauttaan. Yksi kausi kestää kaksi vuotta ja jokaiselle kaudelle haetaan erikseen. SHA:ssa on aina mukana seuran ikäkausijoukkueet E11-C14. Tämän lisäksi vanhemmilla ikäluokillakin on ollut mahdollisuus erikseen osallistua toimintaan.

Kahdella ensimmäisellä SHA-kaudella tyttöseurat osallistuivat yhdistelmäjoukkueilla, eli E11&D12 muodosti yhden joukkueen ja D13&C14 toisen. Nuoremmalla yhdistelmäjoukkueella pelattiin 9v9-pelejä ja vanhemmalla 11v11. SHA:n asettama joukkueen minimikoko, eli vähintään 15 pelaajaa, oli sopiva 11v11 -peleihin mutta hieman jo liian iso 9v9 -peleihin.

Kun seurat hakivat kolmannelle, nyt kuluvalle kaudelle, ei hakuvaiheessa ollut tiedossa miten tyttöjoukkueet tulevat jatkossa toimimaan – onko yhdistelmäjoukkueita vai ei. Pelimuodosta oli kyllä vahva epäilys, että nuoremmat siirtyisivät Palloliiton lanseeraamaan 8v8 -pelimuotoon.

Yhdistelmäjoukkueista päästiin eroon. Sen sijaan on vaikea keksiä syytä miksi 8v8-joukkueen koko määritellään sopimusehdoissa edelleen 15-20 pelaajaa ja 3-5 valmennus/huoltotiimin jäsentä? Asia on jopa varmistettu Eerikkilästä ja tuo 15+3 on minimilaskutus riippumatta siitä montako pelaajaa tai toimihenkilöä todellisuudessa on mukana… Hampaita kirskutellen SHA:n moniulotteisesta roolista johtuen voin jotenkin hyväksyä tuon 15 pelaajaa, mutta mihin perustuu vähintään kolme aikuista? Ja vertailun vuoksi, kun meidän joukkue lähtee johonkin 8v8-täsmäturnaukseen, niin sen koko on 11+2.

Niin, SHA on…

SHA on…

Hemmetti, mikä SHA on?

”Sami Hyypiä Akatemia (SHA) kehittää ja toteuttaa jalkapallon kehittymisen seurantakokonaisuutta ja valmentajien sekä valmennuspäälliköiden täydennyskoulutusta yhdessä valittavien yhteistyöseurojen kanssa.”
– Hakuohje Sami Hyypiä Akatemian yhteistyöseuraksi ajalle 2015-2017 –

No niin, tuossa se nyt lukee.

Minulla on SHA:sta kokemusta ensin muutamana kertana pelkästään maksajan roolista KuPS 02 -joukkueen osalta. Sen jälkeen olen ollut Pallokissojen johtokunnassa päättämässä hakemisesta SHA-toimintaan sen järjestyksessään toiselle kaksivuotiskaudelle ja osallistunut siinä jälkimäiselle vuodelle myös valmentajana. Tämän jälkeen seurana haimme myös kolmannelle eli nykyiselle kaksivuotiskaudelle. Toki osallistun jatkuvasti edelleen maksajana sekä KuPS 02 että Pallokissat 04 -joukkueen vanhempana ja lisäksi Pallokissat 04 -joukkueen vastuuvalmentajana. Edelleen toimenkuvani Pallokissojen johtokunnan jäsenenä valmennuksen kehityksessä on antanut melko hyvän kuvan valmennuspäälliköiden toiminnasta SHA:ssa. Eli minulla on mielestäni perspektiiviä katsoa SHA-toimintaa aika monesta eri näkökulmasta.

Paras ja positiivisin näkökulma SHA-toimintaan saadaan valmentajan ja valmennuspäällikön hattu päässä. Mikä olisikaan parempi tapa kehittää itseään valmentajana kuin kokoontua muiden valmentajien kanssa yhteen paikkaan pariksi päiväksi kerrallaan keskustelemaan ja väittelemään asioista? Samoin Kuopion ja Eerikkilän välinen maantien nieleminen on kohtalaisen antoisaa. Joskus samalla kyydillä kulkee KuPS:n tai JyPK:n valmentajia ja ideat sekä ajatukset lentävät. Siinä parannetaan maailma ja samalla Suomen jalkapallokin. Toki joskus eksytään sivuraiteille, Tatu ihan kirjaimellisesti.

On vaikea keksiä miten tuo laadukas valmentajakoulutus ja -kehitys voitaisiin korvata omalla toiminnalla. Paikallisella ja alueellisella yhteispelillä sitä toki voi yrittää, mutta silloin pyöritään jatkuvasti samojen naamojen kanssa. Resurssit ulkopuolisten asiantuntijoiden saaamiseksi omiin paikallisiin koulutustapahtumiin olisi myös huomattavasti huonommat.

Johtokuntalaisena kuulostaa hienolta se että olemme SHA-yhteistyöseura. Sen voi laittaa aina papereihin kun haetaan yhteistyökumppaneita. Siinäpä se.

Johtokuntalaisena mietinkin aika pitkään tuota kokonaisrahankäyttöä ja meidän seurassa siitä keskusteltiin aika pitkään ja hartaasti. Itse haluaisin, että kaikki kustannukset kulkisivat seuran tilin kautta jolloin tämän toiminnan oikea kokonaiskustannus voitaisiin joskus laskea. Nyt kun joukkueet hoitavat suurimman osan seurantatapahtumien laskutuksesta omilta tileiltään, niin isoimmat kuluerät piiloutuvat sinne. Kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi seuran valitsema tapahtuma johon se velvoittaa joukkueet osallistumaan – ja maksamaan siitä osallistumisesta.

Seuran ja joukkueiden välille voi tulla keskustelua siitä mihin sitoudutaan. Toki hyvään hallintotapaan kuuluu keskustella ennen hakupäätöksen tekoa varsinkin niiden joukkueiden kanssa joita SHA-toiminta ensisijaisesti koskee, mutta kaikkia vaikutuksia on vaikea arvioida ennalta jopa kahden vuoden päähän. Entä jos joukkue saakin kutsun kansainväliseen huipputurnaukseen mutta SHA-tapahtuma on samaan aikaan? Entä jos valmentaja kenen kanssa SHA:sta on sovittu heittääkin nappulat naulaan tai vaihtaa maisemia? Entä jos joukkueesta ei löydykään tarpeeksi sitoutuneita pelaajia jotka haluavat lähteä SHA-toimintaan? Kuka vastaa oto-valmentajien ja -huoltajien mahdollisista ansionmenetyksistä? Kolme ikäluokkaa neljästä haluaa lähteä mutta neljäs ei? Tai se joukkue mikä tulee toisena kaksivuotiskauden jaksona mukaan – onko siltä edes kysytty?

Meidän seura otti lopulta sen kannan, että koska seura on se joka haki SHA-toimintaan ja seurana meidät on sinne myös hyväksytty, niin seura ottaa myös vastuun valmentajien kuluista ja maksaa lisäksi vastuuvalmentajalle päivärahat. Nämä rinnastettiin C- tai B-valmentajatutkintoon jotka seura myös maksaa tietyillä sitoutumissopimuksilla. Valmennuspäällikkö on luonnollisesti seuran kuluja. Lisäksi seura tukee joukkueita hieman bussikuluissa, mutta muut kulut kaivetaan mukaan lähtevien joukkueiden perheiden taskusta. Toki kaikki kulut kaivetaan perheiden taskusta, mutta näin osa kuluista kaivetaan useammasta taskusta ja vähemmän kerrallaan.

Ja nyt päästään siihen hankalimpaan asiaan. Ilman mitään seuran tukea yhden pallokissapelaajan yhden SHA-reissun hinta on noin 250€, plusmiinus pari kymppiä. Lisäksi yksi reissu on vähintään kaksi päivää pois koulusta. Paluu kun saattaa olla pitkälti aamuyöllä, niin seuraavakin päivä menee nukkuessa. Aika hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten, sitä BSM- tai edustusjoukkuetta, tarkoitan…

Vanhempi, eli maksaja, arvioi mitä oma lapsi tuolla seurantatapahtuman rahalla saa. Jos vanhempi miettii vain tuota yksittäistä tapahtumaa niin hinnalle on melko vaikea keksiä perusteluja. Kun joukkueen koko on (vähintään) 15 pelaajaa, pelataan kolme kertaa 2x25min 8v8 peli, niin peliaikaa tulee keskimäärin 75 minuuttia. Vähemmän kuin yhdet harjoitukset…

Vanhemmalle pitää siis pystyä perustelemaan tuota hintaa jollakin muulla kuin tytön peliajalla. Testit? Kehittymisen seuranta? Nämä ovat asioita joita voidaan tehdä joka seurassa muutenkin – monesti jopa paremmin ja kerralla oikein. Vertailutulokset? Tähän tarvitaan vain seurojen välinen yhteistyötä – vai onko seuroilla jotain salaisuuksia? Voisiko se kuulua Palloliiton ja piirien toimintaan?

Lomamatka? No ei ehkä…

Satsaus tulevaisuuteen niin oman tytön mielenkiinnon ylläpitämiseksi kuin koko joukkueen ja seuran valmennuksen parantamiseksi? Tämä kai se on. Tämän sijoituksen hintaa ja laatua arvoidaan perheissä subjektiivisesti eikä toisen perheen 250€ ole sama kuin jonkin toisen.

SHA yrittää olla vähän kaikkea. Tästä syystä se näkyy myös erilaiselta riippuen katsojasta. Jonkun mielestä se on bisnestä ja tekee kalliilla sitä mitä Palloliiton pitäisi tehdä huomattavasti halvemmalla ja tarjota kaikkien seurojen käyttöön. Tosin Palloliittokaan ei ole kuuluisa siitä että se kouluttaisi valmentajia kohtuuhinnalla saatika halvalla.

SHA tekee myös yhteistyökumppaneidensa kanssa erilaisia tarpeellisia ja laadukkaitakin tutkimuksia ja näihin se tarvitsee luonnollisesti tutkimustuloksia ja -kohteita. Tutkittavia se saa tietysti SHA-pelaajista ja joistakin vanhemmista tuntuu hölmöltä maksaa 250€ siitä että omaa tyttöä käytetään tutkimuksen välineenä. Kuinka tarkkaan muuten luitte mihin kaikkeen olette näissä tutkimuslupalapuissa ja MyEerikkilän käyttöehdoissa suostuneet? Tai montako SHA-mittauksiin perustuvaa tutkimusta olette löytäneet?

SHA täyttää Eerikkilän majoitusvajetta aika hyvin ja se on selkeä syy sille miksi seurantatapahtumat keskittyvät arkipäiville. Arkipäivät taas tuovat pelaajille poissaoloja koulusta ja oto-valmentajille ja -toimihenkilöille ylimääräisiä ansionmenetyksiä ja tätä kautta ehkä myös lisää kuluja seuralle päivärahojen muodossa. Oto-valmennus ei tietenkään ole SHA:n vika mutta SHA:an käytetyllä rahalla seuran oto-valmentajien tilalla voisi olla ammattivalmentaja. Kumpiko kehittäisi joukkuetta ja seuran ydintoimintaa enemmän?

SHA:n suurin ongelma on se, että ne jotka toiminnan maksavat saavat siitä kaikkein vähiten.

Tämän kirjoituksen jälkeen minun voi olla vielä vaikeampi saada omasta joukkueestani vähintään 15 pelaajaa osallistumaan SHA-toimintaan – nyt seuraavaan tapahtumaan on noin kymmenen tyttöä lupautunut lähtemään. Joku on sitä mieltä että minun pitäisi puhua SHA:sta positiivisemmin jotta lähtijöitä olisi jonoksi asti. SHA:sta ei kuitenkaan käydä missään rehellistä keskustelua josta toiminnan varsinaiset maksajat, eli pelaajien vanhemmat, saisivat tietoa siitä mitä seurantatapahtuman rahalla saadaan. Koitan vain olla rehellinen.

Tulipahan tämäkin kirjoitettua. 

Kategoriat
jalkapallo kielenkäyttö kiroilu punainen kortti v***u valmentaja

Nollatoleranssi – osa 1

Viimeeksi tämän viikon keskiviikkona jouduin puuttumaan futiskentällä kielenkäyttöön. Olen varmaan leimautunut tässä kaupungissa jo jonkin asteiseksi moraaliseksi kielipoliisiksi.

Jos meillä on joukkueharjoitukset isolla ulokentällä niin että kentän reunalle mahtuu ulkopuolinen porukka pelailemaan tai muuten vain löhöilemään niin annan heidän olla melko rauhassa. Tarkkaa lukua en ole pitänyt mutta jos veikkaan, että kahdella porukalla kolmesta näillä vierailla on alapään sanasto erittäin hyvin hallussa, niin ei kovin vikaan mene. Vähintään tunnetaan se v***u.

Joka ikinen kerta puutun tähän ja vieläpä kohtalaisen kovaäänisesti. Vaihtoehtoja annan tasan yhden: kentällä ei kuulu enää yhtään v-sanaa tai siihen verrattavaa. Puuttumiseni saa reippaan oman ääneni käytön vuoksi aika hyvin huomiota koko kenttäaluella, muutaman ällistyneen ilmeen – mutta myös aina ja joka ikinen kerta tähän mennessä siistiytyneen puheasun ja sitä myöten luvan jatkaa pelailua. Futis on siis mukavampaa kuin v***uilu?

Suurin osa v-sanoista tulee oman epäonnistumisen jälkeen. Toki sekaan mahtuu myös tilanteita joissa pelaaja on pelin aikana kimpaantunut vastustajalle. Laukaus painuu maalin sijaan pusikkoon, harhautus kampittaa itsensä tai taitokisojen pomputtelu menee penkin alle. Ja kyllä, jokainen näistä on elävä esimerkki oikeasta tilanteesta kentällä johon olen puuttunut. Ikä- ja sukupuoli- sekä seurajakauma on laaja. Olen puuttunut niin pallokissoihin kuin kupsilaisiinkin. Aikuisiin ja lapsiin. Ja siltä väliltä.

Aina kun olen tilanteeseen puuttunut niin tähän mennessä se on kuitenkin ollut sellainen tilanne missä olen itse ollut auktoriteetti. Jos kenttä on pallokissojen varaamana, olen pelinohjaajana jossain pelissä tai valvomassa jotain taitokisarastia niin näen olevani myös vastuussa siitä että nollatoleranssia noudatetaan. Kentällä pitää käyttäytyä hyvin! Sivustakatsojana tilanne on toinen ja seuraan sitä yleensä vaivautuneena tuntien myötähäpeää – varsinkin silloin kun tuon tilanteen auktoriteetti on itse se jonka kielenkäyttöön jonkun tulisi puuttua…

Mutta niinhän se vain on, olemmepa sitten vanhempia tai valmentajia niin esimerkin me annamme. Onneksi saamme kuitenkin itse päättää millainen tämä esimerkki on.

Kategoriat
hippo iisalmi kpv ospa pallokissat sips tou turnaus wasa footballcup yli-ikäisyys

Keinolla millä hyvänsä

Toisen kerran peräkkäin ajattelin vähän puuttua toisten tekemiseen. Ei ole hyvä merkki mutta mielestäni tämä tyttöfutiksen ongelma vaatii vähän avautumista.
Olimme viime viikonloppuna Vaasassa asti 04-tyttöjen turnauksessa, aina niin aurinkoisessa Wasa Footballcupissa. Kaiken kaikkiaan loistava tapahtuma niin järjestelyjen kuin pelienkin osalta – ainakin meidän tasaisesti jaetulle kolmelle 04-joukkueelle. Okei, tunnustetaan nyt heti että yksi joukkueistamme olisi voitu varmaan periaatteessa diskata, sillä siinä pelasi turnaussääntöjen vastaisesti yksi 04-syntynyt ei-kissa. Tosin tähän oli saatu suullinen lupa turnausjärjestelijältä.
Vaasan turnaus kuului meidän kausisuunnitelmaan ”kaikki lähtee ja pelaa ja kaikilla on hauskaa – tehdään jotain kivaakin” -turnauksena. Toki Pohjanmaan joukkueiden taso on selvästi heikompaa vaikkapa verrattuna Helsingin tai Uudenmaan joukkueisiin eikä sitä vasten ajateltuna jonkin meidän joukkueen menestyskään olisi ollut ihme. Hyvä draivi päälle, sillä pääsee pitkälle.
Alkusarja meni kuitenkin vain yhdellä joukkueella kolmesta suunnitelmien mukaan joten kaikki paineet niskassaan valkoisen joukkueen tytöt lähtivät puolivälieriin Oulunsalon Pallon sinistä joukkuetta vastaan. Meidän valmentajat tekivät luonnollisesti taustatyötä ja spekulointia. OsPan toinen joukkue oli hävinnyt alkusarjansa reilusti ja tämä sininen taas pääsi puolivälieriin lohkojen parhaana kakkosena laskematta maaliakaan. Herättää aina epäilyksen kilpa- ja haastejoukkueista. Sen lisäksi sinisen joukkuelistalta löytyi yksi 2003-syntynyt, eli yli-ikäinen… Tytön nimi löytyi myös OsPan 03-joukkueen sivuilta, eli ei mikään uusi pelaaja?
Ei anneta spekulaation häiritä, pelaahan osa meidänkin joukkueen tytöistä 03-piirisarjaa ihan hyvällä menestyksellä. Kentän reunalla pelin alkaessa tämän yli-ikäisen pelinumeroa ei kuitenkaan näy kenenkään selässä. Mokella tosin ei ole numeroa ollenkaan ja nimikin täsmää. Katseltiin sitten huuli pyöreänä parasta näkemäämme 2003-syntynyttä maalivahtia joka poimi pelissä marjoja ja avasi pelin lähes aina pitkällä melkein meidän maalille asti. 0-0 ja hävittyjen rankkien jälkeen OsPan valmentaja sitten tunnusti että joo oli heillä mokkena yli-ikäinen pelaaja, mutta piirin luvalla, tietysti. Ihmeellistä vaan kun Pohjois-Suomen piirin www-sivuilla ei tätä lupaa näy vaikka listaus on piirijohtajan mukaan ajan tasalla… Ehkä se oli sitten sitä muunneltua totuutta. Lopulta OsPa sininen voitti turnauksen päästämättä maaliakaan ollen siis varmaan yksiselitteisesti paras 04-joukkue?
Wasa Cupin sivuilla jokainen joukkue kävi ennen turnausta syöttämässä turnausjärjestelmään pelaajaluettelon. Yksi pelaajan vapaaehtoinen tieto oli syntymäaika. Osa joukkueista syötti sinne syntymäpäivän, osa syntymävuoden ja jotkin eivät syöttäneet mitään. Kolmella joukkueella joilta löytyi tästä listasta syntymävuosi oli mukana 2003-syntyneitä: jo mainitun voittajan OsPa sinisen lisäksi FC Sportilla ja Solf IK:lla. Näiden sijoitukset olivat hopeaa ja pronssia…
Vastaavia tunteita herättänyt turnaus oli Iisalmen Klubi-36:n viime vuoden Girls’ Cup 2014. KPV tuli sinne 2004 sarjaan omalla 03-04-joukkueen kilparyhmällä tasonmittaukseen. Kun kokkolan tytöt paistattelivat voittajina onnellisten vanhempien salmavalojen loisteessa minulle tuli mieleen lähinnä sana myötähäpeä. Jälkeen päin olen miettinyt kenen tasoa nuo pelit sitten mittasivat eikä vastaus mielestäni ole ainakaan KPV.
Meillä päin joukkueet tekevät toisin. Jos mukana on 03-syntyneitä, niin silloin mennään 03-sarjaan eikä 04. Tai jos mukana on pari 04-syntynyttä niin silloin pelataan heidän mukaan eikä 05-sarjassa. ToU ja SiPS tästä hyvinä esimerkkeinä niin piirisarjoissa kuin turnauksissakin. Toki menestys on vaatimatonta mutta rehellistä – ja enpä ole pitkään aikaan toisten menestyksestä ollutkaan niin iloinen kuin SiPSin 05-joukkueen pronssimitalista Vaasasta oman ikäisten ja nuorempien voimalla! Samoin Pallokissojen 98-joukkue on aikoinaan voittanut Wasa Cupin vaikka heillä olikin mukana ALAIKÄINEN mokke.
Minulla ei ole oikeasti mitään yli-ikäisyyslupia vastaan silloin kun niitä anotaan ja annetaan oikein perustein. Käytännössä suurin osa näistä pitäisi olla ns. juuri lajin pariin tulleiden lupia ja sairauteen tai kehitykseen tai muuhun vastaavaan liittyviä erityislupia. Piirien luvat ovat yli-ikäisyyssäännösten mukaan voimassa koko maassa. Silti esimerkiksi Vaasan tai Keski-Pohjanmaan piirit eivät julkaise sivuistoillaan yli-ikäisyyslupia – miten turnausjärjestelijät voivat edes tarkistaa näitä? Toki turnaussäännöissä voi olla myös mahdollisuus turnausjärjestäjän myöntämiin yli-ikäisyyslupiin. Esimerkiksi Jyväskylän Hippo-turnauksessa tämä lupa pitää pyytää kaikilta sarjan joukkueilta jolloin tilanne on reilu ja kaikille avoin.
OsPan tai KPV:n touhulle ei sitten minulta ymmärrystä riitäkään eivätkä he sitä varmaan kaipaakaan. Elämme selvästi ihan erilaisessa maailmassa mm. reilun pelin ja voittamisen tärkeyden suhteen – tai ainakin millä keinoilla voittamista voi tavoitella. Saattaakin olla, että valmennamme tyttöjä ihan eri ajatuksella. En tunne heidän tyttöjään enkä osaa sanoa miten 03-syntynyt tyttö nauttii ja iloitsee 04-sarjan kultamitalista? Voihan se olla tosi hienoakin.
Miksi minä valitan tällaisesta pikkuasiasta? Siksi kun minua harmittaa että reilulla pelillä ei taida pärjätä. Minua harmittaa se, että valehdellaan päin naamaa olemattomista luvista. Minulle henkilökohtaisesti kyllä riittäisi se, että peli on hyvää, siinä tehdään niitä asioita joita on harjoiteltu, pyritään syöttelemään alhaalta lähtien, pelin avaus, levitys, murtautuminen – eikä pitkää palloa mokelta mokelle. Se riittäisi minulle mutta tytöt ansaitsisivat hyvästä ja reilusta pelistä myös palkinnon. Samoin tämän ikäisillä on jo hyviä kilpakutsuturnauksia joihin päästäkseen pitäisi olla jotain muuta turnausmenestystä. Pitäisi kai joskus voittaa.
Onneksi minulla on hyvät suhteet meidän 03-joukkueeseen – tosin sen parhaat pelaajat käyvät 02-joukkueen mukana…

— PÄIVITYS 13. heinäkuuta 2015, yliviivattu tulkinnan varaiset sanat.

Sain sähköpostiini vastineen OsPan valmentajalta – olenkin erittäin iloinen että blogiani luetaan jossain.

Vastineen perusteella haluan täsmentää, että OsPalla oli 2003-ikäiselle pelaajalleen turnausjärjestäjän lupa. Lupa oli saatu sillä perusteella, että muutama 2004-2005 -tyttö oli estynyt tulemaan mukaan ja yli-ikäisyydellä turvattiin joukkueiden osallistuminen turnaukseen. Käsitys siitä mitä piirin yli-ikäisyysluvasta on sanottu ja kuultu on vähän ristiriitainen, mutta OsPan valmentajan tarkoitus on ollut sanoa että yli-ikäisiä saa olla piirin tai turnausjärjestäjän luvalla. Kyseessä siis ei ole ollut muunneltua totuutta eikä missään nimessä valehtelua vaan murre-erosta johtunut väärinkäsitys.

OsPa ei myöskään ole millään tapaa piilotellut yli-ikäistä pelaajaansa, kuten tekstissänikin mainitsen, sen pystyi kuka vaan tarkistamaan heidän pelaajaluettelostaan – niin mekin teimme. Toki OsPalla kuten muutamalla muullakin joukkueella oli mukana myös 2005-syntyeitä pelaajia. Mm. hopeaa saaneella FC Sportilla ja pronssia saanella Solf IK:lla.

Kiitokset OsPalle korjauksista – mielipiteeni jätän kuitenkin paikoilleen!

Kategoriat
hävettää punainen kortti valmentaja vihainen

Voi meitä valmentajia

Tämän Puijonlaakson suosituimman jalkapalloblogin oli tarkoitus kertoa meidän perheestä ja sen toiminnasta jalkapallon parissa. Ajattelin jättää mehukkaimmat jutut sitten omaan elämänkertaani ja netota hyvät rahat. Mehukkaimmat jutut ovat tietysti toisista valmentajista ja tapahtumista kentän reunalta. Nyt en kuitenkaan malta olla avautumatta, niin härskiä on meno ollut tässä viikon sisällä kahdessa eri tapahtumassa. Jotain pitää tapahtua.

Moni urheilua seuraava muistaa kohut jääkiekon ympäriltä – jääkiekkokin on urheilua – joissa ottelussa on ollut jokin törkytaklaus ja sen jälkeen aletaan spekuloimaan sillä antoiko joku, yleensä valmentaja, ”komennon”. Telkkarista on nähty mm. kurkunleikkauseleitä ja vastaavia.

Nyt sitten loppui naureskelu lätkämaailman touhuille.

Viikko sitten eräs tyttöjen D13-ottelu äityi kieltämttä rumaksi. Tilanteissa ajeltiin vähän myöhässä ja välillä oikein reilusti myöhässä. Tuomarin olisi pitänyt puuttua niihin ajoissa. ”Ruma” ei kuitenkaan ole lähelläkään sitä mitä tämän Pohjois-Suomen piirin erään seuran valmentaja teki: ”Nyt tytöt aletaan mekin suojaamaan ja käyttämään käsiä. Näin, tällä tavalla, tähdätkää vaan naamaan.” Samalla hän näytti useaan kertaan esimerkkiä siitä miten kyynärpäällä lyödään toista naamaan. Toivottavasti penkillä istuneet puolenkymmentä tyttöä tunsivat edes myötähäpeää oman valmentajan käytöstä kohtaan. Minä tunsin raivoa.

Eilen D12-piirisarjan ottelussa teimme maalin. Vastustajan valmentajan mukaan pallo oli maalivahdin käsissä samalla kun hyökkääjämme potkaisi palloa. Minä ja tuomari olimme hänen kanssaan eri mieltä (oikeassa?), eli maali hyväksyttiin. Tästä suivaantuneena vastustajan valmentaja alkoi kovaan ääneen huutamaan ”Potkitaan mekin niitä käsille kun se on kerran sallittua!” Hän jopa väitti, että minä olen opettanut omia pelaajiani niin tekemään. Aika härskiä. Käsi ylös jos näin on käynyt. Pyydän anteeksi ja lopetan heti nämä hommat.

Loppukättelyssä annoin tälle valmentajalle vielä vinkin siitä mitä olen yrittänyt tytöille opettaa. Pallo ei ollut käytännössä kertaakaan meidän kenttäpuoliskolla vastustajan hallussa. Ei tainut hoksata.

Kun puhutaan tyttöjen, korkeintaan teinien, jalkapallopelistä, niin aika paljon näyttää olevan siinäkin panoksena. Ei kai mikään muuten tällaista selitä? Kyllä tällä intohimolla pitää tulla tulostakin.

No, jos jommassa kummassa pelissä olisi käynyt sitten niin että joukkue olisikin vahingossa tai tarkoituksella vahingoittanut toista, niin minä olisin kehoittanut menemään tekemään rikosilmoituksen. Toki tilanteen tasalla oleva tuomari olisi myös voinut hoitaa homman poistamalla uhkailijat kenttäalueelta ja tekemällä raportin piiriin…

Käytöksellä on sen törkeyden lisäksi ikävä kääntöpuoli. Jutut leviää, persoonat pistetään mieleen – ja yllättäen näitä joukkueita ei sitten kukaan enää halua nähdäkään missään. Ei omissa turnauksissa eikä harjoituspeleissä.

Kenen etu?

#vihainen

Kategoriat
rökäletappio salibandy

Harhapoluilla

Hartiat jumissa, lonkat kipeinä, polvet huutavat hoosiannaa ja sydämen kohdalla punoittaa reikäpallon kokoinen mustelma.

Tämän blogin piti keskittyä jalkapalloon ja sen ympärillä pyöriviin tapahtumiin. Pahimmat puristit voivat kääntää jo nyt sivua ja jäädä odottamaan seuraavaa tekstiä – muut saattavat löytää jotain yhtymäkohtia potkupalloon tämänkin tekstin seasta. Ja jos ei muuta, niin yhtälailla säbässä on siirrytty kymmenen viime vuoden aikana käytännössä muovimatolle kuten futiksessakin, pakon sanelemana valitettavasti…

20 vuotta sitten meidän kylän pojat olivat jo siirtyneet yläasteelta isoon maailmaan. Joku jäi Siilinjärvelle lukioon ja osa taas meni suoraan Kuopioon ammattikouluun tai muuhun opistoon. Isolle kylälle oli joltain vielä isommalta kylältä tullut uusi laji, salibandy, säbä. Salibandyä pelattiin tuolloin jo melko ahkerasti tekun ja yliopiston liikuntasaleissa. Jostain syystä tämä sählyä hieman vauhdikkaampi peli sitten tarttui meihinkin.

Ison kylän porukat eivät olleet tietenkään meille tarpeeksi hyviä – eikä niiden valmentajat varmastikaan antaisi meille meidän ansaitsemaamme peliaikaa. Piti siis perustaa oma jengi.

Asiaa ei jääty pitkään miettimään ja jahkailemaan vaan puuhamiehet Ari, Sami ja Henkka hoitelivat kyselyt PRH:n ja Salibandyliiton suuntaan. Sitten tuli nimenkirjoituksen aika ja paperit vaan vetämään. Ari ja Sami kyselivät velipojat avuksi jotta nimiä saataisiin tarpeeksi. Henkan nimeä ei tosin siinä rytinässä saatu – olisiko ollut oppimassa maanpuolustuksellisia asioita (joko oppi ei mennyt perille tai niistä ei ollut apua säbä-puolustukseen) – joten sitten otettiin Henkan veli Eerik. Näin syntyi Rökäletappio ry. Nimenä Rökäletappio (tai Rökis, RT – rakkaan lapsen nimet) oli toki näkynyt jo aiemmin joissain sählyturnauksissa tms.

Rökäletappio vietti viime lauantaina 20-vuotisjuhlansa. Päivä alkoi loistavasti järjestetyllä turnauksella johon ehdin juuri ja juuri tyttöfutiksen parista (harmillinen tappio…). Me legendat voitimme luonnollisesti koko turnauksen lähinnä muutaman game-saverin ansiosta. Vesku tosin laittoi sitten ratkaisupallon tyhjiin eikä illan aikana selvinnyt oliko Keken passi maalia hienompi. Turnauksen voittajakin sai jotain, mutta mitä, sen tietää vain järjestäjät ja joukkueen kapteenina toiminut Vesku joka palkinnon kävi pokkaamassa.

Iltatapahtuma oli lämminhenkinen takaterassia lukuunottamatta. Onneksi Vesku oli kuitenkin huolehtinut etupation tuulensuojauksesta ja kaasulämmittimistä. Tosin joku mainitsi että myös sauna alkoi hyytymään ja pesuvesi oli viimeisille jo vilpoisaa. Ehkä olisi pitänyt itsekin käydä suihkussa viimeisten joukossa – istuvathan änäritähdetkin pelin jälkeen jäävedessä jotta paikkoja ei kolottaisi seuraavana päivänä…

Minulla ei ole mitään käsitystä siitä kuinka monta rökisläistä on olemassa tai aikojen aikana on ollut, mutta nyt niitä on jo toisessa polvessa! Tälläkin hetkellä Rökäletappiolla on nähtävästi kaksi miesten joukkuetta, yksi c-junnujoukkue, säbäkerho ja pari Aikuisten Miesten joukkuetta. Helkkari sentään, jotain tärkeää sitä on tullut nähtävästi tehtyä tuonkin lajin parissa… Vaikka olenkin jonkin sortin takinkääntäjä ja nykyään vannoutunut jalkapalloperheellinen, niin silti ylpeänä kannan tuota säbäpallon mustelmaa sydämen päällä niin kauan kuin vain punottaa!

Niin ja nuo iltajuhlat – kuuluin varmaan siihen yhteen prosenttiin joka lähti tapahtumasta autolla itse ajaen pois jotta seuraavana aamuna pääsi lähtemään Iisalmeen tyttöjen piirisarjaan… 🙂

Kategoriat
pallokissat

Paperilla hyvä joukkue

Usein kuulee sanottavan että nyt on hyvä joukkue kasassa, ainakin paperilla. Silloin joukkue on vähintään puolillaan nimekkäitä pelaajia ja loputkin ainakin lupaavia nuoria tähtiä. Pikaisesti katsottuna kyseessä on joukke millä voitetaan joka ottelu.

Tämän vastapainoksi joku voi vastata kokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä kysyen onko joukkue muka yhtä hyvä kuin sen yksilöiden yhteenlaskettu summa?

No kaikki me tiedetään, että tähtien varaan rakennettu joukkue on aika räjähdysherkkä. Egot eivät mahdu samaan pukukoppiin pelaajien kanssa jolloin kentällä tähtien ykköspäämäärä onkin loistaa pelikaveria kirkkaammin. Tällainen peli ei vie joukkuetta eteenpäin – päinvastoin. Toisaalta silloin kun peli kulkee ja kaikki pääsevät nauttimaan tasapuolisesti onnistumisista, kaikilla on yhteinen hyvä tavoite, niin tähtien peli on jumalaista katsottavaa.

Pallokissat rakensi äskettäin hyvän joukkueen paperilla. Oli edellinenkin joukkue mielestäni tähtiainesta mutta silti lopputulos ei vaan tyydytä minua niin paljon kuin voisi. Niin – kyse ei siis ole siitä meidän pronssijoukkueesta vaan johtokunnasta.

Ei ole tarkoitus ruotia edellisen johtokunnan hyviä tai huonoja päätöksiä yhtään. Itse olen istunut kokouksissa niitä tekemässä ja jonkin verran niihin myös yrittänyt vaikuttaa. Aina päätös ei ole minua tietenkään miellyttänyt mutta olen tyytynyt viimeistään demokraattiseen päätökseen.

Pallokissojen johtokuntaan valitaan jäsen aina kahden vuoden määräajaksi kerrallaan. Jäseniä on otettu joka vuosi uusia, joten vaihtovuoroisiakin on joka vuosi. Tällä kertaa tuli minun kaksivuotinen täyteen ja olin erovuorossa. Käytännössähän johtokuntaan ei ole tungosta joten kaikki erovuoroiset saavat niin halutessaan jatkaa uuden kaksivuotisen kauden.

Minä mietin tuota jatkoa aika pitkään ja päätöksen tein vasta pari päivää ennen kokousta. Mietin pitkään omaa rooliani johtokunnassa, miksi olen siellä ja ketä varten? Kun homma ei ole edes kovin haluttu, niin olenko aivan pöhkö kun käytän aikaani tuollaiseen?

Kävin läpi asioita joita johtokunnassa oli minun aikani käsitelty ja päätetty sekä mitkä faktat päätöksien takana oli – vai tehtiinkö päätöksiä sittenkin tunteella? Oliko päätökset sellaisia jotka veivät eteenpäin seuran toimintaa – vai yksittäisen joukkueen? Hyötyikö päätöksistä pelaajat, toimihenkilöt, valmentajat, palkalliset, perheet vai johtokunta – vai olivatko kaikki sittenkin vain maksumiehiä? Oltiinko oikeudenmukaisia? Tuliko takapakkia? Onko verottaja tyytyväinen? Mistä rahat?

Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla kaikista asioista samaa mieltä. Parhaat päätökset saadaan aikaan pienen väittelyn ja aivoriihen jälkeen. Kunnon väittelyyn tarvitaan kuitenkin hyvä alkuvalmistelu ja asioihin etukäteen perehtyminen. Toinen hyvä tapa saada omat ajatukset läpi on antaa välillä periksi niissä asioissa jotka eivät ole itselle ihan yhtä tärkeitä. Yleensähän ihmiset ottavatkin hyvin selkoa juuri niistä asioista jotka itseä eniten kiinnostaa – joko ajaakseen asiaa eteenpäin tai kaataakseen sen. Samoin epämukavia päätöksiä voi ihan hyvin tehdä niistä asioista jotka ei niin paljoa kiinnosta. Tasapainottelua tasapuolisesti.

Itse jäin ajatuksissani solmuun kun koitin keksiä ketä minä olen johtokunnassa edustanut ja millä hinnalla olen heidän parastaan siellä ajanut. Mitä olen tehnyt 04-joukkueen hyväksi? Ovatko valmentajat tulleet kuulluksi? Olenko muistanut ajatella maksavia vanhempia? Toimiiko Mimmiliiga paremmin kuin ennen? Ja pitikö minun tehdä jotain konkreettistakin vai riittikö pelkästään kokouksissa oleminen?

Mietin pitkään ovatko nämä sellaisia asioita joista kannattaa toisten kanssa tarvittaessa vaikka vähän väitellä, kinastella, tapella. Asiathan tässä tappelee, ei ihmiset. Mutta miten pitkään tämä pysyy asioiden välisenä? Olisiko helpompi jättää tappelu toisten harmiksi?

Kyllä olisi.

Nyt meillä on johtokunnassa kaksitoista jäsentä plus puheenjohtaja. Kaksitoista jäsentä edustaa kaikkia Pallokissojen ikäkausijoukkueita, eli vain harrastepolku on ilman omaa edustajaa. Paperilla meillä on kova joukkue – ehkä paras koskaan?

Ketä ja mitä me kaksitoista edustamme? Kahtatoista joukkuetta – vai Pallokissoja? Valmentajia, pelaajia, jojoja, rahureita vai vanhempia? Vai Pallokissoja?

Siinäpä meille kaikille mietittävää pukukoppiin ennen kentälle menoa.